Yle: Merisumu käänsi valkoposkihanhien muuttoreittiä – iso osa linnuista koukkasi Suomen ohi, satovahingot vähäisemmiksi
Suomenlahden yllä ollut sumurintama muutti isojen parvien lentoreittejä ohi Suomen. Vahingot Suomen maatiloille jäänevät viime vuotta pienemmiksi.Valkoposkihanhien aiheuttamista vahingoista maatiloille odotetaan pienempiä kuin viime vuonna. Selityksenä on Suomenlahden yllä ollut sumu, joka käänsi valkoposkihanhien muuttoreittiä, kun linnut kiersivät sumurintamaa.
Ylen haastattelema Pohjois-Karjalan ely-keskuksen lajivahinkovastaava Mika Pirinen arvioi, että iso osa lintuparvista koukkasi poikkeuksellisella tavalla Suomen ohi.
"Vajaa viikko sitten Suomenlahden yllä oli sumurintama ja näyttää, että valkoposkihanhet kiersivät sen. Osa parvista lensi Venäjän ja osa ilmeisesti myös Ruotsin kautta", Pirinen kertoo.
Viime vuonna valkoposkihanhet aiheuttivat koko maassa ennätyksellisen suuret, noin 3,4 miljoonan euron vahingot. Ely-keskuksen Pirinen uskoo, että tällä kertaa kokonaisluku jää pienemmäksi.
Euromäärät eivät ole vielä tiedossa. Tuhojen tarkkaa laajuutta aletaan selvittää vasta ensi viikolla.
Ainakin Kaakkois-Suomesta on ely-keskukselle ilmoitettu isoistakin vahingoista.
"Pohjois-Karjalassa tilanne näyttää paremmalta. Suurimmat Värtsilän laaksossa ja Kiteellä havaitut parvet olivat 30 000 hanhen luokkaa, mutta ne olivat paikalla vain lyhyen aikaa", Pirinen vertaa.
Suomen yli muuttaa vuosittain noin 1,3 miljoonaa valkoposkihanhea.
Niiden pysähtyminen ruokailemaan aiheuttaa maanviljelijöille mittavia satovahinkoja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

