Terveenä työssä Idean välähdys
Parhaat ideat tulevat aina yllättäen – kuin salama kirkkaalta taivaalta. Se on totta ja tavallaan ei. Jotta ideoita syntyy, on niille luotava vaivihkaa sellainen ympäristö, joka mahdollistaa uusien ajatusten ja toimintatapojen oivaltamisen.
Kun olosuhteet ovat ajattelulle suotuisat, moni yllättyy iloisesti luovuudestaan ja nokkeluudestaan. Omia ajatuksiaan kannattaa rohkeasti arvostaa. Paljon olen itseäni kiittänyt ja kiitosta on riittänyt -asenteessa ei ole mitään vikaa, kunhan edes välillä muistaa kiittää muitakin ajattelijoita.
Työssä pahimpia ideasilppureita ovat kiire, väsymys ja huono fiilis. Silloin myös ajattelu on suorittamista ja vanhan toistoa. Kun kiireessä varta vasten yrittää keksiä jotain uutta, ei ajatus kulje lainkaan. Tuloksena on vain turhaantuminen. Kunnon tuumaustauolla ja rentoutumisella saa omalle toiminnalleen aikaan paljon pitkäkestoista hyvää.
Todellisuudessa tilaa vapaalle ajattelulle pitää liian usein suorastaan varastaa itseltään itselleen. Kehityksen tähden aikaa on kuitenkin vain otettava. Sateella ei voi kattoa paikata ja poudalla ei katto vuoda. Suunnittelu ja pohdiskelu sen sijaan onnistuvat joka säällä. Suomalaisille rakas ideahautomo on kotisauna tai laiturinnokka, jonne töiden mukaan kuljettaminen on lähes mahdotonta tai ainakin kiellettyä.
Kesällä kyllä paiskitaan hommia, mutta samalla luonnon vehreys virittää aistit uudelle taajuudelle. Ruoho vihertää komeasti myös aidan takana. Ideoinnin ei tarvitse olla yksinäistä puuhaa, vaan naapurin kanssa saa kehitellä, testata ja jatkojalostaa omia aatteita. Hyviä oivalluksia voi kierrättää ja auttaa kaveria. Toisten ajatusten välitön tyrmääminen ei ole koskaan kohteliasta.
Kotoilu on tällä hetkellä muodissa. Se on todella ihanaa, mutta ideoinnin suhteen kotoiluun saattaisi olla järkevää yhdistää kyläily ja ulkoilu. Maailmalta saatuja vaikutteita pääsee sitten tuunaamaan kodin lämmössä omaan käyttöön sopiviksi.
Hyvät ideat ovat ehtymätön luonnonvara. Joskus niiden tulo kestää pitkään, mutta varmaa on, että niitä riittää kaikille. Välillä voi joutua pohtimaan, onko uusi idea hyvä vai huono. Joskus se on molempia – jopa joutsenetkin voivat näyttää kurjilta.
Ja kun loistava idea iskee, sen hetken kyllä muistaa pitkään. Tulee hyvä mieli, joka lisää hyvinvointia ja antaa virtaa kaikkeen toimintaan. Minkälaisen idean sinä sait viimeksi? Ja mikähän mahtaa olla se seuraava?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
