Orpo aikoo vauhdittaa kalateiden rakentamista
Maa- ja metsätalousministeriö aikoo kutsua pyöreän pöydän ääreen suurten vesivoimayhtiöiden edustajat keskustelemaan isojen, valjastettujen jokien kalateiden rakentamisesta.
Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo, että eri toimijat pohtivat yhdessä, miten vaelluskalat saadaan nousemaan jokiin.
”Fakta on se, että isoja voimalaitoksia ei pureta. Vanhimpia ja vähäisempiä laitoksia voidaan purkaa”, hän sanoo.
Toimivan kalatien rakentaminen on tavallisesti ainoa ratkaisu. Sen rahoittamisen vastuut kuitenkin hiertävät.
Eri selvitysten perusteella valjastettujen jokien kalojen tuotantopotentiaali on suuri. Siksi ministeriö perää nyt voimalaitoksilta nykyistä enemmän toimia.
”Velvoite suhteessa potentiaaliin on aivan liian pieni”, sanoo Orpo.
Yhtiöille on jo asetettu kalojen velvoiteistutukset. Orpon mielestä nyt pitäisi keksiä kestäviä ratkaisuja, joilla vahvistetaan jokien kalakantoja.
”Rakennetaan yhdessä esimerkiksi voimayhtiöiden ja seudun kuntien kanssa malli, jonka mukaisesti toimia kalateitä voitaisiin rahoittaa ja rakentaa yhdessä.”
”Vesivoimayhtiöillä on suuri intressi olla ratkomassa asiaa toimintansa hyväksyttävyyden kannalta.”
Asian taustalla vaikuttaa kalatiestrategia ja Orpo haluaa vauhdittaa sen toteuttamista.
Ministeriö valmistelee erikseen vielä toimenpideohjelman, jolla edistetään vaelluskalojen nousua merestä pieniin jokiin. Myös sisävesistöjen eri jokien esteitä tarkastellaan. Tärkeimmät lohijoet on listattu strategiassa.
Käytännössä ministeriön työryhmä perkaa eri jokien keskeiset esteet. Näitä ovat esimerkiksi padot ja pienet voimalaitokset.
Orpo sanoo, että ministeriö tavoittelee toimille viiden miljoonaan euron määrärahaa.
”Rahalla pystyttäisiin tekemään lukuisia toimenpiteitä”, hän kertoo.
Ministeriön pohjaesitys an-
netaan seuraavien hallitusneuvottelujen käyttöön. Orpo kertoo, että kalatiestrategian mukaisesti vaelluskalojen kantaa yritetään vahvistaa. Enää puuttuvat vain päätökset ja määrärahat.
”Kaikki tarvittava tieto toimenpiteistä tai vaelluskalojen tilanteesta on.”
JANNE IMPIÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
