Tomaatinviljelijät tyrmistyneitä halpatuonnista
Suomalaiset tomaatinviljelijät eivät ymmärrä, miksi osassa K-kauppoja on myynnissä puolalaisia tomaatteja hintaan 49 senttiä kilolta, sillä kotimaisia on tarjolla kysyntää vastaava määrä kohtuullisella hinnalla.
”Emme keksi yhtään syytä, miksi tomaatteja pitäisi tuoda muualta ellei tarkoituksena ole painaa hintoja”, sanoo toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen Kauppapuutarhaliitosta.
Jalkanen uskoo, että neuvottelemalla suomalaistuottajien kanssa kauppa olisi löytänyt tarjouksiinsa riittävästi tomaatteja.
Kotimaisista ei ole pula, tuotanto on normaalissa vauhdissa ja kasvustot ovat kunnossa.
Kysyntäpuolellakaan ei ole tapahtunut mitään erikoista, mikä lisäisi tomaattien kulutusta. Tähän aikaan vuodesta ei esimerkiksi vietetä sellaisia juhlia kuten juhannus, mikä kasvattisia kysyntää, Jalkanen selittää.
49 senttiä on euroajan hintojen pohjanoteeraus eikä sellaisia löydy markka-ajaltakaan ihan lähimenneisyydestä, Jalkanen sanoo.
”Kotimaisen tomaatin hinta ei ole vääristynyt.”
Halpatomaattien rahtaaminen Suomeen ei ole Jalkasen mukaan kansantaloudellisesti eikä työllisyyden kannalta järkevää.
Hän toivoo kuluttajien olevan fiksuja ja jättävän puolalaistomaatit ostamatta.
Keskon hallituksen puheenjohtajan Esa Kiiskinen kertoi viime viikolla (MT 26.8.) ajattelevansa, että aina kun mahdollista, osta suomalaista.
Kiiskinen kannusti miettimään, että suomalaisen tuotteen ostaminen tukee lähiyhteisöä. Hänen mukaansa viljelijä merkitsee Keskolle kaikkea.
”Meidän päätoimialamme on ruoka. Tuottaja, elintarviketeollisuus, kauppa – kukaan näistä ei pärjää ilman toista. Tai tuottaja voisi pärjätä ilman meitä, mutta ilman tuottajia ei ole kauppaa.”
Tomaatti taloudellisesti Suomen tärkein vihannes. Viime vuonna Suomessa tuotettiin noin 38 miljoonaa kiloa tomaatteja ja niitä viljeltiin noin 400 yrityksessä.
Viljelijöiden saama arvonlisäveroton keskihinta tomaattikilosta oli 1,68 euroa.
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
