Uutistausta: Komissaariehdokkaista Wojciechowski ei vakuuttanut, Urpilainen sen sijaan onnistui
Maatalouskomissaarin vaihtuminen lennosta ei ole mahdotonta, mutta epätodennäköistä, suomalaismepit uskovat.
Kuulemiset parlamentissa jatkuvat vielä ensi viikolla. Kuvassa menossa maatalouskomissaariehdokkaan tenttaus. Kuva: Juha RoininenSuomen komissaariehdokas Jutta Urpilainen (sd.) esiintyi tiistaina vakuuttavasti Euroopan parlamentin kehitysvaliokunnassa.
Urpilainen toi puheessaan esille komissaarisalkkunsa kulmakivet: tasavertaisten kumppanuuksien luomisen, köyhyyden poistamisen, naisten ja tyttöjen tasa-arvon parantamisen ja ilmastonmuutoksen vaikutusten ehkäisemisen myös EU:n ulkopuolella.
Hän ei turhia nöyristellyt mepeille, vaan pysyi tiukkana ajoittain vaikeiden maahanmuuttoon liittyvien kysymysten äärellä.
Urpilainen oli varustautunut hyvin, ja valtiovarainministeritausta antoi hänelle mahdollisuuden puhua kehitysrahoituksen työkaluista yksityiskohtaisesti ja asiantuntevasti.
Myös maatalous sai komissaariehdokkaan puheessa yllättävän paljon sijaa. Kestävää perhemaataloutta pitäisi Urpilaisen mukaan tukea erityisesti Afrikassa. Pitäisi myös kehittää paikallista ruokaturvaa.
Urpilaisen kuuleminen ei ollut yleisömenestys. Kansainväliset kumppanuudet saattavat olla aiheena vaikea ja pysyä helposti ylätasolla.
Maatalouskomissaariehdokkaan Janusz Wojciechowskin kuulemisessa parlamentin istuntosali oli jokaista paikkaa myöten täynnä. Maatalouspolitiikka selvästi kiinnostaa.
En usko hetkeäkään, etteikö Urpilainen nousisi kuulemisensa perusteella komissaariksi, mutta maatalouskomissaariehdokkaasta en ole niin varma. Hän ei uskaltanut – tai osannut – ottaa maatalouspolitiikan tulevaisuuteen kantaa vaan vetosi siihen, että on valmis keskustelemaan.
Mepit eivät olleet tyytyväisiä Wojciechowskin suoritukseen. ”Euroopan maatalous tarvitsee vahvan äänen komissiossa. Wojciechowskin vastauksista puuttui selkeyttä. En halua vain keskustelua, haluan toimintaa”, maatalousvaliokunnan puheenjohtaja Norbert Lins tviittasi kyselyrupeaman jälkeen.
Myös valiokunnan varapuheenjohtajan Elsi Kataisen (kesk.) mielestä komissaariehdokkaalta vaikutti puuttuvan osaamista.
”Hänellä lähti hyvin liikkeelle, mutta lopulta hän takertui muutamaan fraasiin: siihen, että hän on valmis keskustelemaan ja on hyvissä väleissä väistyvän komissaarin Phil Hoganin kanssa.”
Katainen piti hyvinä ehdotuksina sitä, että hän haluaa katsoa maataloutta nykyistä pidemmällä aikavälillä seitsemän vuoden ohjelmakauden sijaan ja muodostaa alkajaisiksi eurooppalaisesta maataloudesta kattavan kuvan.
Wojciechowskille tullaan todennäköisesti esittämään lisää kysymyksiä kirjallisesti tai uudessa kuulemisessa. Jos tarvitaan uusi kuuleminen, Katainen uskoo, että hän tekee läksynsä paremmin.
”Harmillista on se, että meillä ei ole maatalouden osalta jytäkkää osaamista, mitä tarvitsisimme. Jos ihminen vaihtuu, niin vaihtukoon.”
Maatalousvaliokunnan toisen suomalaisjäsenen, Petri Sarvamaan (kok.) mielestä Wojciechowski nosti puheessaan esiin tärkeitä teemoja, kuten nuorten viljelijöiden tukemisen ja eläinten hyvinvoinnin kohentamisen. Ne jäivät kuitenkin hyvin yleiselle tasolle.
”Minulla oli suuret odotukset, mutta hän ei tule pääsemään läpi, ellei tahti kovene. Tuolla kokemuksella olisin odottanut oikeaa osaamista”, Sarvamaa kommentoi MT:lle.
Sarvamaan mukaan Wojciechowski yritti kosiskella parlamentin vihreitä tuomalla pöytään vihreitä fraasejaan. ”Se ei lopulta vakuuttanut ketään. Hänellä on kuitenkin vielä mahdollisuus kääntää kurssinsa.”
Luxemburgilainen meppi Christophe Hansen haastoi Wojciechowskia matkarahojen väärinkäytöstä hänen työskennellessään europarlamentissa. Tämä oli odotettavissa. Hansen kysyi komissaariehdokkaalta, miten tämä voi olla vastuussa maataloudesta, joka kattaa kolmanneksen EU:n budjetista, kun hän ei pysty hoitamaan matkarahoituksiaan kuntoon.
Euroopan petostentorjuntavirasto Olaf päätti Wojciechowskia koskevat tutkimukset, mutta hän joutui maksamaan 11 000 euroa takaisin Euroopan parlamentille. Jatkotutkimuksia tai kurinpitotoimia ei Olafin mukaan tarvita.
Wojciechowski vastasi, ettei ole tehnyt mitään väärää ja hän maksoi parlamentille rahat takaisin jo ennen kuin tutkimukset aloitettiin.
Vaikka Hansenin kysymys oli aiheellinen, komissaariehdokkaan reaktiossa paistoi piittaamattomuus asiaa kohtaan.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
