Viikon kokemus Korkean paikanpäivällisellä
Mitä järkeä on nostaa 22 ihmistä aterioimaan kaupungin ylle 50 metrin korkeuteen? Ei mitään. Mutta elämyshän se on.
Toisen mielestä huikean upea, toiselle jännittävän pelottava. Dinner in the Sky on nostanut ruokapöydän korkeuksiin jo noin 3 500 kertaa. Tällä viikolla se tapahtuu Helsingin Rautatientorilla.
Kimmo Huhtamella vastaa ruokailijoiden turvallisuudesta. Hän lupaa, että jos jollekin tulee lounaan aikana pakottava tarve tulla alas, niin sitten tullaan. Tosin sellaista tapahtuu todella harvoin.
Huhtamella kiinnittää meidät istuimiin ja työntää tuolin lähemmäs pöytää. Kännykkä ja kamera mahtuvat lepäämään pöydällä, mutta mitään muuta irtotavaraa ei kannata ottaa mukaan. Onneksi tänään on lähes tuuleton hellepäivä.
Jos olisi ukkonen tai kova tuuli, lounas peruuntuisi. Turhia riskejä ei oteta.
Takapuoli alkaa hiota kuperassa penkissä. No niin, nyt noustaan. Vatsanpohjassa tuntuu ilkeältä. Jalat ovat pienellä jalustalla. Kun katsoo tuolista alas, näkyy vain loittoneva Rautatientorin kiveys.
Aargh, tämä ei ole minun juttuni.
Alkuruoka on valmiiksi kuvun alla, ja alamme nauttia sitä ylös päästyämme. Rautatieaseman kellotapuli on samalla korkeudella, missä istumme. Skoolaamme ja alamme napsia pieniä sokerisuolattuja lohenpaloja.
Jalkoja kihelmöi, asentoa ei uskalla muuttaa. Koko häkkyrä pyörii niin, että maiseman kulma vaihtuu lounaan aikana hieman.
Jotkut tulevat tänne kuulemma kosimaan, toiset viettämään kihlajaisia. On syntymäpäiviä ja polttareita. Ehkä tästä saa lisää hohtoa elämän kohokohtiin. No, kohotusta ainakin.
Belgialaiset keksivät nosturiateriat vuonna 2006, ja sen jälkeen taivasravintolaa on pyöritetty 42 maassa. Ensimmäinen pysyvä Dinner in the Sky avataan ensi viikolla Las Vegasissa.
Katson kelloa, joko kohta pääsisi alas. Vielä on syötävä pää- ja jälkiruoka.
Kovin nälkäisenä tänne ei kannata tulla, sillä annokset ovat ainakin tällä kertaa pieniä. Keittiömestari tosin vaihtuu eri päivinä, samoin ruuat. Tänään on pääruokana haudutettua lampaanniskaa: lautasella nököttää pienen perunan kokoinen lihapala, yksi kukkakaalinnuppu ja sormenpäänkokoinen varhaisperuna puolitettuna.
Ihan hyvä, sillä jännitykseltäni tuskin pystyn syömään tätäkään vähää.
Ja hups, nyt laskeudutaankin alas hakemaan jälkiruokaa. Tuntuupa hyvältä.
Maan kamaralla uskallan säätää tuolin selkänojaa ja vähän vetreyttää selkää. Mutta noja äkkiä ylös, sillä taas mennään.
Yläilmoissa ollaan ennen kuin ehtii kissaa sanoa. Marjainen jälkkäri menee toisella nousulla livakammin alas kuin alku- ja pääruoka. Ehkä tähän siis tottuisi.
Vaan miksi pitäisi? Sateisen tuulisella säällä minua ei saisi nosturiin uudestaan, vaikka tarjolla olisi millaiset herkut. Jostain syystä Helsingin kesäkuun ateriat on kuitenkin jo lähes loppuunmyyty ja tapahtuman järjestäjä, Stopteltat, harkitsee uutta tulemista elokuussa. RIITTA MUSTONEN
Ehkä tästä
saa lisää
hohtoa elämän
kohokohtiin. No,
kohotusta ainakin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
