Orpo: Vastuu pinta-alasta viljelijältä viranomaiselle
BRYSSEL (MT)
Peltolohkojen pinta-alojen muuttuminen vuosittain tilojen tarkastuksissa on hyvä esimerkki ongelmasta, jonka ratkaiseminen vähentäisi viljelijän hallinnollista taakkaa.
Maatalousministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan sääntöihin pitäisi saada nykyistä kahta prosenttia suurempi virhemarginaali.
”3–5 prosentin marginaalista keskustellaan. Mutta jo kolme prosenttia poistaisi suurimman osan tapauksista.”
Suuri periaatteellinen muutos olisi, jos vastuu pinta-alasta otettaisiin pois viljelijältä.
”Pinta-alan pitäisi olla viranomaisen vastuulla. Siihen pitäisi löytyä keino”, Orpo sanoo.
Viranomaiset mittaavat peltolohkojen pinta-alat.
Muita Suomelle tärkeitä hallintoa ja byrokratiaa helpottavia uudistuksia olisivat viherryttämisen ehtojen yksinkertaistaminen ja tarkastuksien vähentäminen.
”Tarkastusten muuttuminen riskiperusteisiksi vähentäisi niiden määrää. Se vähentäisi sekä tilojen että hallinnon työtä”, Orpo sanoo.
EU:n maatalousministerit puhuivat yksinkertaistamisesta maanantaina Brysselissä.
Ministerit ottivat kantaa tarkastuksiin luomu-uudistuksen yhteydessä.
Nykyisten luomusääntöjen mukaan tilat täytyy tarkastaa joka vuosi.
Suomi ja maatalouskomissaari Phil Hogan luopuisivat mielellään vuositarkastuksista, mutta osa jäsenmaista pitää niitä laadun takeena.
Kymmenen maata, mukaan lukien Saksa, Ranska, Kreikka ja Bulgaria, kannattavat niitä.
Suomella on vielä yksi erityisongelma, pysyvät nurmet.
Uuden linjauksen mukaan kaikki yli viisivuotinen nurmi määritellään pysyväksi nurmeksi. Se voi rajoittaa viljelyä jopa 200 000 hehtaarilla nurmilohkoja, joilla on yli viitenä vuotena peräkkäin viljelty nurmikasveja.
Hogan pitää hallinnon yksinkertaistamista ensimmäisen vuotensa tärkeimpänä tehtävänä. EU:n jäsenmaat ovat nyt kertoneet omat näkemyksensä. Aineistoa kertyi 580 sivua.
Suomen ehdotus on 80-sivuinen. Esimerkiksi viherryttämisen sääntöjen parantaminen vaatii lainsäädännön muuttamista, mutta osan toteutumiseen riittää nykyohjeiden säätäminen.
Hogan on asettanut yksinkertaistamisen perälaudaksi sen, että capin peruslinjauksia ei muuteta.
Ministerit myös edistivät pitkään junnannutta luomu-uudistusta. Orpon mukaan se etenee, mutta Suomella on vielä pitkä lista vaatimuksia.
Esimerkiksi tavanomaisessa tuotannossa olevien eläinten tulisi saada laiduntaa luomupelloilla.
Myös muilla mailla riittää vaatimuksia. Puheenjohtajamaan Latvian maatalousministeri Jãnis Dũklavs piti ongelmia teknisinä.
AIMO VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
