Paikoin ennätyssateista
Viime viikon lopulla satanut ensilumi peitti peltoaukean Nousiaisissa vielä maanantaina. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoIlmatieteen laitoksen mukaan maan länsiosassa kertyi lokakuun ensimmäisen viikon sadetta paikoin lähes kaksi kertaa niin paljon kuin koko lokakuun aikana tavallisesti.
Suurin vuorokauden sademäärä, 53 millimetriä, mitattiin lokakuun 5. päivä Kauhajoen Kuja-Kokon havaintoasemalla.
Lokakuun vuorokausisade-ennätyksiä rikottiin 4.–6. lokakuuta välisenä aikana muutamilla paikkakunnilla Lounais- ja Länsi-Suomessa. Vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen runsaat sateet aiheuttivat maan länsiosassa pahoja tulvia.
Lokakuun sademäärät vaihtelivat maan itä- ja pohjoisosien vähäsateisimpien alueiden noin 40 millimetristä maan länsiosan yli 150 millimetriin.
Eniten satoi Merikarvialla, jossa kuukauden sademäärä, 191 millimetriä, oli noin 2,5-kertainen pitkän ajan keskiarvoihin verrattuna. Kuukauden paikkakuntakohtaisia sade-ennätyksiä rikottiin muutamalla Länsi-Suomen havaintoasemalla.
Sen sijaan maan itä- ja pohjoisosassa kuukauden sademäärä jäi paikoin jopa hieman tavanomaista pienemmäksi.
Lokakuun keskilämpötila vaihteli Pohjois-Lapin noin nollan ja maan eteläosan 6 asteen välillä. Kuukauden keskilämpötila oli kylmän loppukuukauden vuoksi melko lähellä pitkän ajan keskiarvoja. Lähinnä Pohjois-Lapissa lokakuu oli paikoin asteen verran keskimääräistä lämpimämpi.
Lokakuun ylin lämpötila, 16 astetta, mitattiin Hämeenlinnan Katisella 3.10.
Kylmintä oli 26. päivä, kun lämpötila laski Sallan Naruskassa –25,2 asteeseen. Näin alhaiset lämpötilat ovat lokakuussa harvinaisia. Edellisen kerran näin kylmää missään päin Suomea on lokakuussa ollut vuonna 1995.
Terminen kesä viipyi aivan etelärannikolla lokakuun alkupuolelle saakka.
Terminen syksy alkoi, eli vuorokauden keskilämpötila laski pysyvästi +10 asteen alapuolelle etelärannikolla lopulta lokakuun 5.–6. päivä, noin 1–2 viikkoa tavanomaista myöhemmin.
Terminen kasvukausi päättyi koko maassa lokakuun loppuun mennessä. Lapissa terminen talvi pääsi alkuun monin paikoin lokakuun puolivälissä.
Ensimmäinen peittävä lumipeite saatiin Pohjois-Lappiin jo syyskuun puolella. Keski- ja Etelä-Lappiin sekä paikoin Pohjois-Pohjanmaan itäosaan ja Kainuuseen ensimmäinen ehjä lumipeite saatiin 17.–18. lokakuuta, ja maan länsiosaan 26. lokakuuta.
Vielä kuukauden viimeisenä päivänä ensimmäinen ehjä lumipeite saatiin laajalti maan itäosaan. Ensilumi jäi tulematta ennen lokakuun loppua vain paikoin etelärannikolla ja lounaissaaristossa.
Länsirannikolla ja maan etelä- ja lounaisosassa ensilumi tuli selvästi tavanomaista aiemmin.Tyypillisesti ensimmäinen ehjä lumipeite saadaan sinne vasta marraskuun alkupuolella. MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
