Uutissuomalainen: Oikeusministeri selvityttää lapsiasiavaltuutetun taksikulut – noin 5 000 euroa kolmen kuukauden ajalta
Tuomas Kurttila perustelee taksin käyttöä esimerkiksi työhyvinvoinnilla.
Tuomas Kurttila perustelee Uutissuomalaiselle taksin käyttöään muun muassa ajansäästöllä, työhyvinvoinnilla ja kuljettajien kanssa käydyillä keskusteluilla. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINENOikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) aikoo selvityttää lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan taksikulujen asianmukaisuuden, kertoo Uutissuomalainen. Häkkänen sanoo, että ministeriö on jo lähettänyt Kurttilalle selvityspyynnön.
Uutissuomalainen kertoi aiemmin tänään, että Kurttilan kolmen kuukauden taksimatkojen kulut tänä syksynä olivat noin 5 000 euroa.
Uutissuomalainen kävi läpi lapsiasiavaltuutetun taksimatkat syyskuun alusta marraskuun 27. päivään saakka. Tänä aikana taksimatkoja on kertynyt 4 289,80 euroa, kun esimerkiksi linja-automatkoja on samalta ajalta kertynyt vain 71,30 euroa ja junakuluja 678,54 euroa. Jos huomioon otetaan vielä kirjanpitoon laittamattomat kuitit, nousevat valtuutetun taksikulut marraskuun loppuun mennessä yhteensä 5 170 euroon, Uutissuomalainen kertoo.
Kurttila perustelee Uutissuomalaiselle taksin käyttöään muun muassa ajansäästöllä, työhyvinvoinnilla ja kuljettajien kanssa käydyillä keskusteluilla.
Lapsiasiavaltuutetun virka täytetään aina viiden vuoden määräajaksi, ja Kurttilan kausi on pian loppumassa. Kurttila on hakenut tehtävää uudelleen, mutta samanaikaisesti hän pyrkii myös kansanedustajaksi Keski-Suomen piiristä SDP:n listalta.
Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on edistää lapsen edun ja oikeuksien toteutumista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
