Maatalous kiinnosti mediaa
Maatalous oli monella tapaa kuuma uutisaihe vuoden 2012 aikana.
Kaikki tiedotusvälineet seurasivat maailman satonäkymiä, ennustivat ruuan riittävyyttä ja hintaa sekä arvioivat nälänhädän mahdollisesti aiheuttamia levottomuuksia. Ruuan hintakehityksestä esitettiin myös Suomessa monenlaisia arvioita.
Luonnollisesti myös maatalouspolitiikka ja EU:n tuleva maatalousuudistus vilahteli vatuutisissa.
Suomea koskien maatalouden kannattavuuskriisi, ruokaketjun tulonjako sekä kaupan markkina-asema suhteessa viljelijöihin ylittivät lähes kaikkien tiedotusvälineiden uutiskynnyksen. Samoin sadekesän tuomat ongelmat viljelijöille.
Loppuvuoden uutispiikki osui MTK:n tempaukseen, jossa ruokaa myytiin kuluttajille tuottajahintaan. Myös sitä seurannut keskustelu piti maatalouden ja tuottajajärjestön otsikoissa.
Sana maatalous esiintyi kuluneen vuoden aikana Sanoman, Alma Median ja Ylen uutisissa yhteensä 3 244 kertaa. Tuottajajärjestö MTK nousi samassa arkistohakuvertailussa palstoille tai Ylen kanaville 876 kertaa ja järjestön puheenjohtaja Juha Marttila 134 kertaa.
Vertailusta puuttuu useita suuria sanomalehtiä sekä kaupalliset tv- ja radiokanavat. Ne huomioiden maataloutta sivuttiin Suomessa vuoden aikana yli 10 000 uutisessa.
Yksi oli kuitenkin ylitse muiden. Maaseudun Tulevaisuuden arkistohaku tuottaa sanalla maatalous osuman yli 3 000 uutiseen.
JUSSI MARTIKAINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
