UUTISTAUSTA Pyrrhoksen voitto uhkaa Kreikanpääministeriä
Kreikan velkojat, eli Euroopan keskuspankki (EKP), kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) sekä EU:n komissio olivat edustajineen tiistaina Berliinissä liittokansleri Angela Merkelin koolle kutsumassa hätäkokouksessa.
Kokousväki oli yksimielinen siitä, että konkurssikypsän Kreikan täytyy pysyä mukana eurossa.
Yksimielisyytensä vahvistukseksi he lähettivät tiukan ehdotuksen välttämättömistä talousreformeista Kreikan pääministeri Alexis Tsiprakselle. Jos Ateenan hallitus panee uudistukset toimeen, niin rahoittajat myöntävät Kreikalle toisen apuohjelman viimeisen maksuerän 7,2 miljardia euroa.
Ateenan hallitus oli kuitenkin jälleen kerran ajatellut asian toisin.
Jo keskiviikkona lensi Kreikan vasemmistolaista Syriza-puoluetta edustava pääministeri Brysseliin mukanaan 50-sivuinen vastaehdotus.
Vaikka neuvottelut ovat tärkeitä, niin kannattaa kysyä mitä niillä tavoitellaan? Ja mitä tapahtuu neuvottelujen kohteessa, Kreikassa ja Ateenassa?
Kreikkalais-saksalainen taloustieteen professori Alexander Kritikos sanoo Maaseudun Tulevaisuudelle, että pahinta näissä neuvotteluissa on, ettei kummallakaan osapuolella ole Kreikan suhteen minkäänlaista toimivaa strategiaa.
Nyt neuvotellaan yksittäisistä reformeista. Eivät nämä pienet yksityiskohdat ratkaise sitä, jatkaako Kreikan talous syöksyään vai kääntyykö se nousuun, sanoo Kritikos.
Zipras neuvotteli torstaina yli viisi tuntia EU:n komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin kanssa. Ilman tulosta.
Pääministeri Tsipras tietää, että kaikki ne instituutiot, jotka vielä kannattelevat Kreikkaa kaatumasta konkurssiin, haluavat pitää maan yhä mukana eurovaluutassa.
Tämä antaa Tsiprakselle tukea pelata edelleen aikaa. Sitä hän tarvitsee käymäänsä kahden rintaman sotaa varten. Pääministerin pelitilaa velkojien suuntaan jarruttavat Syrizan-puolueen vasemman laidan kaaderit, jotka eivät suostu minkäänlaisiin uudistuksiin.
Tsipraksen kimpussa ovat myös uuteen hallitukseen pettyneet kreikkalaiset äänestäjät. Hallituksen ja pääministerin suosio on laskenut velkakamppailun aikana kiihtyvällä. Syrizan valtakaudella on maan talous syöksynyt aina vaan surkeammaksi.
Ja samaan aikaan Tsipras tasapainoilee velkojien pitämiseksi tyytyväisenä, jotta elintärkeä lainahana pysyisi edes raollaan.
Mitä kauemmin Tsipras pelaa aikaa, sitä vähemmän Kreikan talouteen syntyy kasvun edellytyksiä. Ja sitä kauemmaksi siirtyy se päivä, kun valtion kassaan kertyy verotuloja ja Ateenassa kyettäisiin itse huolehtimaan maan veloista.
Professori Kritikos arvioi, että nyt perjantaina vaadittava 300 miljoonaa euroa IMF:n lainan lyhentämiseen vielä löytyy Ateenan holvien pohjilta.
Ensi viikolla tulevat kyseeseen kaikkien IMF lainojen pakkaaminen yhteen kesäkuun lopussa maksettavaan pakettiin.
Myös toisen apuohjelman takarajan siirtäminen kesäkuun lopusta syksyn alkuun on yksi mahdollinen väliaikaisratkaisu. Eihän Ateenassa kiirettä ole, koska kaikki haluavat pitää Kreikan eurossa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
