Helsinki Pride kerännyt noin 25 000 osallistujaa
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä juhlistava Helsinki Pride -kulkue on kerännyt noin 25 000 osallistujaa.Kulkue lähti liikkeelle Senaatintorilta yhdeltä.
Poliisi kertoo Twitterissä myös, että liikenteessä saattaa ilmetä ruuhkaa iltapäiväyhden ja neljän välillä. Poliisi kehottaa jättämään autot kotiin tai parkkiin kauemmas keskustasta.
Kulkueen jälkeen käynnistyy puistojuhla, jossa esiintyvät Janna, Reino Nordin, Ellinoora sekä Movetron. Myös viime vuonna kulkueeseen ja sen jälkeen pidettävään puistojuhlaan osallistui yli 25 000 ihmistä.
Tänä vuonna Helsingissä on samaan aikaan myös sateenkaariurheilijoiden Eurogames-tapahtuma. Sen kisakylä on Kansalaistorilla, jonne myös pride-kulkue huipentuu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

