Ruotsin tytäryhtiöveti HK:n tappiollealkuvuonna
HK Scanin liiketoiminta on takunnut Ruotsissa sian ja naudanlihan odotettua korkeamman hinnan ja heikon saatavuuden vuoksi. Huono menestys vetää koko konsernin alkuvuoden lievästi tappiolliseksi.
Yhtiö kertoi tulosvaroituksesta kiirastorstaina.
Ruotsissa sian- ja naudanlihan tuotanto on vähentynyt edelleen, mikä on nostanut hankintahintoja. Samanaikaisesti vahvistunut kruunu on lisännyt lihan tuontia ja vaikeuttanut ruotsalaislihan hinnankorotuksia kaupassa.
Hinnankorotuksia ja kustannusten sopeuttamista on Ruotsissa tehty, mutta toimenpiteet ovat olleet toistaiseksi riittämättömiä, HK:lta kerrotaan.
Suomessa yhtiö on parantanut tulostaan viime vuodesta ja myös muilla markkina-alueilla on ylletty asetettuihin tulostavoitteisiin.
HK Scan käynnistää ensi vuoden loppuun asti ulottuvan kehitysohjelman. Sillä tavoitellaan yli 20 miljoonan euron vuosittaista tulosparannusta ja sitoutuneen pääoman merkittävää vähennystä.
Ohjelma kattaa konsernin toiminnat Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Baltiassa. Pääpaino on tuotannon ja tuotetarjonnan ohjauksessa, muuttuvissa ja kiinteissä kustannuksissa sekä käyttöpääomassa.
TIINA TAIPALE
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
