UUTISTAUSTA Kritiikkiä tarvitaan
Kun sankin euforiapöly on laskeutunut lauantain ilmastosopimuksen jäljiltä, ovat kriitikotkin heränneet.
Hyvä niin. Kriittinen tarkastelu kirittää yhä parempiin tuloksiin.
Ilmastopolitiikasta väitellyt tohtori, entinen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola kiirehti lyttäämään sopimuksen tuoreeltaan Iltalehden blogissaan Karkkipäivä: Pariisia suomeksi.
”Syntynyt sopimus sopii kaikille siksi, että siinä sanotaan kaikki, mutta velvoitetaan sitovasti vain vähän.”
Korhola on oikeassa. Vapaaehtoisten sitoumusten taso vaihtelee rankasti.
”Kun EU lupaa leikata päästöjä 40 prosenttia vuoden 1990 tasoon nähden, samaan viitevuoteen verrattuna Venäjä saa kasvattaa saman verran, Intia ja Kiina taittavat päästökasvunsa vasta 2030, ja USA lupaa leikata noin 15 prosenttia, jos verrokkivuotena on 1990.”
Kritiikkinsä keskellä Korhola unohtaa esitellä vaihtoehtoja.
Olisiko sopimus pitänyt jättää solmimatta ja nostaa kädet ilmaan?
Toivottaa tervetulleeksi pahimpien skenaarioiden mukaan jopa kuusi astetta kuumempi maailma?
Kuvitteliko Korhola, että kaikille maailman maille olisi voitu saada identtiset päästövähennysvelvoitteet? Siinäpä vasta karkkipäivä.
Korholan mielestä sopimuksella ei ole minkäänlaista vaikutusta tulevaan ilmastoon.
Rohkenen olla optimistisempi. Ensimmäistä kertaa eniten saastuttavat maat ovat luvanneet taittaa päästöjensä kasvun. Jos kaikki pitävät lupauksistaan kiinni, lämpenee ilmasto 2,7 astetta vuosisadan loppuun mennessä.
Maailmanlaajuinen paine lupausten toteuttamiseen on kova. Päästövähennykset tarkistetaan viiden vuoden välein ja maita piiskataan tiukentamaan niitä. Toki tökitään myös porkkanalla.
Yksi tärkeimmistä ja kaivatuimmista muutoksista tulee olemaan bisnesmaailman suhtautuminen. Sijoittajien raha virtaa jo nyt vihreään teknologiaan. Jokaista uutta hiilivoimalaa kohden perutaan kaksi suunnitteilla olevaa hiilivoimalahanketta (MT:n verkkolehti 8.12.).
Yhä harvempi yhtiö haluaa brändätä itsensä öljyssä ja hiilessä kynsin hampain roikkuvaksi eläväksi fossiiliksi.
En ymmärrä myöskään öljyvaltioita, jotka kamppailevat kehitystä vastaan. Öljyä myydään bulkkituotteena polkuhintaan. Laittaisivat hanat hetkeksi kiinni ja kehittäisivät mustasta kullasta korkeamman asteen jalosteita.
Korholan kritiikistä kannattaa ottaa koppi sen suhteen, ettei EU:n kannata olla heti etunenässä kiristämässä omia päästötavoitteitaan. Tuupitaan ja autetaan, ehkä kiristetäänkin, suursaastuttajia hoitamaan homma kotiin.
Kiinalla, Intialla, Indonesialla ja muilla kehittyvillä talouksilla on oma intressi päästöjen hillitsemiseen, koska maiden omaa väestöä kuolee saasteisiin.
Lopulta Pariisin sopimuksen onnistuneisuus punnitaan vasta vuosien tai vuosikymmenten kuluttua, jolloin nähdään, ovatko maat toteuttaneet ja tiukentaneet päästövähennyksiään.
Ken elää vuonna 2100, tuntee nahoissaan, onko ilmasto lämmennyt yli vai alle kahdella asteella. Silloin elämän edellytykset maapallolla ovat joko keskiverrot tai huonot.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
