Näitä ehdotetaan uuteen alkoholilakiin: Käsityöläisoluen suoramyynti helpommaksi, ehtoollisviini verolle, nykyistä vahvemmat siiderit ja lonkerot kauppoihin....
Uusi alkoholilaki etenee eduskuntaan.
Ruokakaupoissa myytävien juomien sallituksi alkoholin enimmäispitoisuudeksi esitetään 5,5:tä prosenttia. Kuva: Lehtikuva/Markku UlanderKiistelty alkoholilain uudistus etenee eduskunnan käsiteltäväksi. Sosiaali- ja terveysministeriö kertoo, että hallitus on antanut eduskunnalle esityksen uudeksi alkoholilaiksi.
Ruokakaupoissa myytävien juomien sallituksi alkoholin enimmäispitoisuudeksi esitetään 5,5:tä prosenttia. Lisäksi esitetään, että ruokakaupassa saa myydä myös muutoin kuin käymisteitse valmistettuja juomia.
Uudistus siis sallisi kaupoissa A-oluet, nykyistä vahvemmat siiderit ja väkevistä alkoholijuomista valmistetut long drink -juomat.
Alkoholijuomaostoksista ei kuitenkaan enää saisi kaupan tarjoamia bonuksia tai ostohyvityksiä. Sääntö koskisi myös ulkomailla tai laivoilla ostettuja alkoholijuomia, joista ei enää saisi bonuksia suomalaisen kaupan etukortilla.
Esityksen mukaan ravintoloiden aukioloajat vapautettaisiin täysin, mutta ravintolan omalla ilmoituksella anniskelua saisi jatkaa enintään aamuneljään saakka.
Anniskelupaikat voisivat myös myydä alkoholijuomia asiakkaille mukaan otettavaksi kauppojen tapaan. Lisäksi esityksessä linjataan, että nykyisistä A-, B- ja C- anniskeluluvista luovuttaisiin, joten jatkossa yhdellä luvalla saisi anniskella kaikkia alkoholijuomia.
Uutena asiana alkoholilaissa määriteltäisiin käsityöläisoluet, joita valmistajat saisivat myydä suoraan valmistuspaikalta. Lähtökohtaisesti pienen panimon tuotteena eli käsityöläisoluena pidettäisiin juomia, jotka on valmistettu maltaista käymisen avulla ja jotka ovat vahvuudeltaan enintään 12-prosenttisia.
Esityksen mukaan alkoholin ulkomailta tapahtuva etämyynti olisi myös vastaisuudessa kielletty. Sosiaali- ja terveysministeriö kertoo, että säännöstä tarkastellaan uudestaan, kun etämyynnin kieltoa koskeva EU-tuomioistuimessa ollut oikeustapaus ratkaistaan korkeimmassa oikeudessa.
Käsittely eduskunnassa alkaa näillä näkymin tiistaina. Alkoholin prosenttiluvuista äänestetään todennäköisesti vasta marraskuussa.
Hallituspuolueiden kansanedustajat saavat lakiesityksen sisältökäsittelyssä tehdä kilpailevia esityksiä prosenttirajasta.
Ehtoollisviinit muuttuvat verollisiksi, uutisoi Keskisuomalainen. Hallituksen esityksessä uudeksi alkoholilaiksi ei ole mainintaa ehtoollisviinien verottomuudesta. Asia on vahvistettu lehdelle valtiovarainministeriöstä.
Verokohtelu muuttuu, koska verovapaudelle ei ole perusteita alkoholijuomien verotusta koskevassa EU-lainsäädännössä. Valtiovarainministeriössä tarkistettiin, olisiko ehtoollisviinien verokohtelussa ollut kansallista liikkumavaraa, mutta sitä ei löytynyt.
Kirkkohallitus on aiemmin arvioinut lehdelle, että ehtoollisviinien verollisuus toisi evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnille vuosittain yhteensä noin 160 000 euron lisäkulut.
Eduskunta päätti vuonna 1994, ettei alkoholivero koske ehtoollisviiniä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
