HEVOSELÄMÄÄ Meidän hevonen
Ystävystyin isäni ostamaan parivuotiaaseen hevoseen kotipihallamme viiden vanhana. Annoin sen haparoida käsistäni leipäpaloja, jotka se taidokkaasti otti suuhunsa turpakarvat heiluen. Se katseli minua valppaasti. Korvat kääntyivät kumpikin omaan tahtiinsa, kun se piti päätään koholla.
Sen turpa oli oudon värinen. Pitkät ja suorat ripset olivat mustat ja silmissä välähti sinisen lisäksi ruskeaa. Suuren eläimen iho oli lämmin ja karva kiiltävää. Se oli hyvin rauhallinen ja tiesin aina, että siihen saattoi luottaa.
Vuosien ajan vein sitä hakaan, jonka rakensimme isän kanssa lähimetsään. Minun piti aina hakea se ja viedä takaisin. Jouduin taluttamaan sen ison kiven kupeelle, että pääsisin selkään. Se arvasi nousuaikeeni ja osasi taitavasti kaarrella. Se tykkäsi sellaisesta pienestä leikistä. Portin haan olin asettanut siten, että sain avattua sen ohjasperillä.
Suitsien laittamisesta se ei pitänyt. Se puristi hampaitaan yhteen ja aina piti hieman otella. Lähtiessä otin suitset pois ja se seurasi menoani.
Kengitykset muistan. Seurailin kavion vuolemista ja naulojen naputtelua ja hätistelin kärpäsiä. Lopuksi naulojen päät käännettiin yläpuolelta ja terävät päät napsaistiin pois. Ymmärsin hevosen rauhallisuudesta, ettei siihen sattunut. Ei vaikka isä vielä viilasi terävät kohdat.
Vuokranurmelle vedettiin koola, joka iskettiin rautakangella ja isolla kirveellä. Se antoi ketjun päähän kiinnitetylle hevoselle mahdollisuuden syödä ruohoa niin pitkältä kuin ketjua riitti. Katsoin pitkään laitumena käytettyä aluetta, jossa kasvoi ruohomättäitä siellä täällä. Hevonen katsoi takaisin, ja tiesin, ettei se ollut tyytyväinen eineksiin.
Pian naapurin poika ajoikin pyörällä kertomaan, että hevonen oli irti ja mennyt heidän kaurapeltoonsa. Muita ei ollut kotosalla, joten lähdin katsomaan tilannetta. Hevonen vilkuili tulijaa kaurapellosta. Menin sen lähelle ja tartuin tiukasti leuan alta yrittäen kääntää sitä takaisin omalle laitumelle.
Sehän vimmastui, nosti päätään ja harasi vastaan. Katsoi sitä tiukasti silmiin ja se yritti purra minua olkapäästä. Suutuin, nappasin liekanarusta solmukimpun, jota pyörittelin sen silmien edessä. Se yllättyi sen verran, että lähdimme yhteistuumin kulkemaan maantien yli koolan luo. Siellä näin, että se oli nostanut hampailla puisen koolan irti maasta. Vaihdoin koolan paikkaa ja iskin sen lujasti maahan.
Kerran hevosemme oli hävinnyt talvisena pakkasyönä. Isä oli mennyt lisäämään kauroja ja heiniä, mutta hevonen oli poissa. Nousimme kaikki jalkeille. Vedin huopaset jalkaan ja lähdin etsimään konia. Pihalla katsoin kuutamossa sen kavionjäljet.
Lähdin seuraamaan jälkiä tietä pitkin. Riihirakennuksen kohdalla kuulin hirnuntaa. Naapuri oli ottanut hevosen kiinni ja sitonut sen puuparruun. Hän auttoi minut selkään ja lähdimme hiljalleen kotiin päin. Taputtelin sen selkää ja kaulaa.
Kotona olivat hämmästyneitä, kun tulimme muina miehinä takaisin. Naapuri oli sama, joka kesäisin lainasi sitä maatöihinsä. Olin huomannut, että eläin piti naapurista. Aamulla kaikki oli entisellään. Kova pakkanen oli tehnyt männyn oksien päihin pyöreitä kukkia. Liekö hevonen protestoinut säätä tai kovaa työtahtia vastaan.
Näin kuljimme ystävinä omia teitämme. Minä kasvoin isommaksi ja hevonen pyöristyi hyvässä hoidossa. Joskus suin sen otsatukkaa, kun sitä valjastettiin reen tai rattaiden eteen.
LYYDIA LUUKKA
Saarijärvi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
