Ensilumi ei tulekaan vielä – pakkanen ja liukkaat tiet usuttavat kuitenkin renkaiden vaihtoon
Viikonloppuna pakkasen puolelle painuvat lämpötilat aiheuttavat liukkaita ajokelejä etenkin pikkuteille.
Talvirenkaiden kulutuspinnan pääurien syvyyden tulee olla lain mukaan vähintään 3 millimetriä. Loskaisella tai lumisella kelillä kulutuspinnan syvyyden olisi suositeltavaa olla vähintään 5–6 millimetriä. Kuva: Kari SalonenLämpimistä päivistä täyttynyt lokakuu muuttuu viikonlopun aikana hyytävämmäksi, kun lämpömittari laskee pakkasasteille.
Alkuviikosta povatut runsaat Etelä- ja Keski-Suomen lumisateet jäävät kuitenkin tuoreimman ennusteen mukaan Baltian puolelle ja väistävät Suomen.
"Näyttää siltä, että Suomi säästyy rajuilta lumisateilta eikä lunta ole tulossa isoja määriä. Paikallisia ja vähäisiä lumikuuroja voi kuitenkin esiintyä viikonloppuna esimerkiksi vesistöjen lähellä", arvioi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Juha Jantunen.
Lumikolat ja lumiaura-autot voi siis jättää vielä lepäämään varastoihin ja autotalleihin.
Sekä yö- että päivälämpötilat lähtevät koko maassa selvään laskuun keskiviikon aikana yöstä alkaen.
"Luvassa on kylmiä aamuja ja liukkaita ajokelejä, vaikka lunta ei sataisikaan. Etenkin pikkuteillä tulee olemaan liukasta, joten talvirenkaiden vaihtaminen autoon voi olla paikallaan", Jantunen muistuttaa.
Hän kertoo, että pakastuvan viikonlopun jälkeen lämpötilat palaavat todennäköisesti takaisin plussan puolelle.
"Jos viikonloppuna sataa paikoittain lunta, niin se sulaa kyllä nopeasti pois tulevalla viikolla."
Nastarenkaat tai nastattomat talvirenkaat eli kitkarenkaat saa vaihtaa autoon 1. marraskuuta alkaen, mutta poikkeuksellisten sääolosuhteiden vallitessa voi talvirenkailla ajaa jo lokakuun puolella.
Talvirenkaat on vaihdettava autoon kuitenkin viimeistään 1. joulukuuta ja niitä tulee käyttää helmikuun loppuun asti, ohjeistaa Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi.
Helmikuun jälkeen talvirenkailla saa ajaa halutessaan talvirengaspakkoa pidempään joko 31. maaliskuuta asti tai toisen pääsiäispäivän jälkeiseen maanantaihin.
Lisäksi Trafi muistuttaa autoilijoita tarkistamaan rengaspaineet säännöllisesti. Suositus on vähintään kerran kuukaudessa.
Lue lisää:
Asiantuntija muistuttaa: Tee kolme asiaa ennen talvirenkaiden vaihtoa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
