Naalista ei ole tehty havaintoja vuosiin
Metsähallitus kartoitti naalien pesintää Lapissa. Kartoituksessa ei löydetty pesinnöistä merkkiäkään. Viimeksi havaintoja on tehty vuonna 1996.Metsähallituksen Lapin luontopalveluiden tekemissä naalien pesätarkastuksissa ei ole tänä vuonna havaittu merkkejä naaleista.
Talven ja kesän aikana luontopalvelut tarkasti 213 naalin pesää pohjoisimmassa Lapissa. Yhdestäkään pesästä ei löydetty varmoja merkkejä naalin pesinnästä.
Naaliseurantaa on tehty 1990-luvun lopulta lähtien. Metsähallituksen rekisterissä on kaikkiaan 334 vanhaa naalinpesää. Niistä reilut 100 on niin pahasti romahtanut, etteivät niitä enää tarkasteta vuosittain.
Viimeisin varma havainto naalin pesinnästä on tehty vuonna 1996 Utsjoella.
Naapurimaissa aivan Suomen rajan tuntumassa naali on pesinyt viime vuosinakin. Tänä vuonna Ruotsissa ja Norjassa löydettiin merkkejä 80 pesinnästä.
Käsivarressa naalitarkastuksia teki Metsähallituksen kanssa myös Metsäntutkimuslaitos.
Tarhakarkulaisesta havaintoja
Naalista tehtiin talvella muutamia varmistettuja näkö- ja jälkihavaintoja Enontekiöllä ja Utsjoella. Lisäksi Muonion alueelta tehtiin pitkin talvea ja kevättä runsaasti havaintoja eläimestä, joka varmistettiin tarhanaaliksi.
Eläimestä on useita valokuvia, joiden avulla pohjoismaiset asiantuntijat määrittivät sen tarhakarkulaiseksi. Epäselväksi jäi, liikkuiko Muoniossa yksi vai useampi tarhakarkulainen ja mikä oli eläimen tai eläinten alkuperä.
Naalilla menee huonosti
Naali oli sata vuotta sitten yleinen Enontekiön ja Utsjoen tunturialueilla ja myös osassa Inaria. Tämän jälkeen kanta pieneni nopeasti. Kannan romahdukseen liittyviä syitä ei varmuudella tiedetä. Tänä päivänä kettu on naalin paluun suurin uhka kilpailemalla samasta ravinnosta sekä tappamalla naaleja.
Tänä vuonna vähentynyt pikkujyrsijöiden määrä vähensi myös kettujen määrää, sillä pesillä asuneista ja liikkuneista ketuista kirjattiin havaintoja vain 44 naalin pesältä. Määrä on selvästi vähemmän kuin muutamina aikaisempina vuosina.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

