Suomen Sotaveteraaniliitto puretaan – jopa satojen tuhansien eurojen varat siirretään Sotaveteraanien tuki- ja perinnesäätiölle
Liitto on huolehtinut lähes 70 vuotta veteraaneista ja myöhemmin heidän puolisoistaan ja leskistään.
Suomen Sotaveteraaniliiton toiminnanjohtaja Sakari Martimo kertoi STT:lle ennen perjantain kokousta tunnelmien olevan kaksijakoiset toiminnan loppumisen alla. Kuva: LEHTIKUVA / Vesa MoilanenSuomen Sotaveteraaniliitto on tulossa tiensä päähän. Liitto päätti perjantaina kokouksessaan Helsingissä, että yhdistys puretaan. Purkamisen yhteydessä yhdistys luovuttaa tehtävänsä Tammenlehvän Perinneliitolle.
Suomen Sotaveteraaniliiton toiminnanjohtaja Sakari Martimo kertoi STT:lle ennen perjantain kokousta tunnelmien olevan kaksijakoiset toiminnan loppumisen alla.
Ilmapiiri on haikea, sillä liitto on huolehtinut lähes 70 vuotta veteraaneista ja myöhemmin heidän puolisoistaan ja leskistään.
Toisaalta hän kokee hyvänä asiana sen, että veteraanityölle on saatu jatkaja, vuonna 2003 perustettu Tammenlehvän Perinneliitto.
”Nämä eivät todellakaan ole hautajaiset, vaan tämä on eräänlainen kastejuhla, jossa annetaan nuorelle järjestölle vastuu veteraanityöstä”, Martimo sanoo.
Sotaveteraaniliiton varat siirretään Sotaveteraanien tuki- ja perinnesäätiölle.
Suomen Sotaveteraaniliiton käytännön toiminta lakkaa vuodenvaihteessa. Tämän jälkeen alkavat yhdistyksen purkutoimet.
”Arvioimme, että purkutoimet on sitten kesän alkuun mennessä saatu tehtyä”, hän toteaa.
Näihin toimiin kuuluu esimerkiksi liiton arkistojen digitointi ja Kansallisarkistoon vienti.
Toiminnan loppuessa Sotaveteraaniliiton varat siirretään Martimon mukaan Sotaveteraanien tuki- ja perinnesäätiölle.
Sotaveteraanien tuki- ja perinnesäätiö saa Sotaveteraaniliitolta mahdollisesti satoja tuhansia euroja veteraanien tukemista varten.
”Keväällä jää nähtäväksi, paljonko niitä varoja sitten todella on jäämässä”, Martimo kertoo.
Suomen sotaveteraaniliiton 25 000 jäsenestä valtaosa siirtynee Tammenlehvän Perinneliiton jäseniksi.
Sotaveteraanien tuki- ja perinnesäätiö saa Sotaveteraaniliitolta mahdollisesti satoja tuhansia euroja veteraanien tukemista varten.
Martimo kertoo, että Suomen sotaveteraaniliiton jäsenistä valtaosa siirtynee Tammenlehvän Perinneliiton jäseniksi. Jäseniä yhdistyksellä on noin 25 000, joista suurin osa on kannattajajäseniä.
Tammenlehvätunnuksen omaavia veteraaneja on elossa Martimon mukaan vielä noin 1 500 ja heidän puolisoitaan ja leskiään 4 500.
Tammenlehvän Perinneliiton jäseninä on valtakunnallisia järjestöjä, kuten maanpuolustusjärjestöjä ja Suomen Kotiseutuliitto. Perinneliiton jäsenyhdistyksissä on yhteensä noin 350 000 jäsentä.
Sotaveteraaniliiton toiminnan lakkauttaminen on osa veteraanijärjestöjen lakkauttamisen jatkumoa.
Sotaveteraaniliiton toiminnan lakkauttaminen on osa veteraanijärjestöjen lakkauttamisen jatkumoa. Viime vuonna toimintansa lopetti Rintamaveteraaniliitto, ja Rintamanaisten Liitto lakkautettiin vuonna 2013.
Sotainvalidien Veljesliitto on yhä toiminnassa, mutta silläkin on Martimon mukaan suunnitelmat purkaa yhdistystoiminta ensi vuoden maaliskuussa.
– Tällöin kaikki neljä veteraanijärjestöä olisi sitten ensi vuoden alkuun purettu.
Tammenlehvän Perinneliiton tehtävänä on jatkaa veteraanien tukityötä ja sotasukupolven perinnön vaalimista veteraanijärjestöjen jalanjäljissä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



