AJANKOHTAISTA LUONNOSSA Vähemmän toivottu vieras
Lehtokotilot viihtyvät lämpimässä ja kosteassa ilmanalassa, joten alkukesä on ollut kotiloille varsin suotuisa ja niitä saattaa nähdä nyt runsaasti. Nimensä mukaisesti lehtokotilo on alunperin lehtometsien asukas ja esiintyy luontaisesti rannikkoalueen lehdoissa.
Muutama jääkauden jälkeinen vanha merenranta jätti muistoksi lehtokotiloesiintymiä myös sisämaahan. Lehtokotilo on levinnyt tehokkaasti ihmisen mukana vallaten yhä uusia asuinalueita itselleen puutarhurien harmiksi.
Täysikasvuinen lehtokotilo on noin 15–25 millimetriä pitkä ja sen kova kalkkikuori on väriltään tummanruskea.
Sukukypsän lehtokotilon tunnistaa kuoren reunan valkoisesta juovasta. Lehtokotilo on sukukypsä noin 2–4-vuotiaana ja yksi yksilö voi munia noin kahden viikon välein 20–80 munaa.
Pitkä kuiva kausi saattaa pysäyttää muninnan.
Ravintonsa suhteen kotilo ei ole suinkaan nirso, vaan sille kelpaa lähes kaikki kasviravinto. Karhealla, raastinrautamaisella kielellään se syö kasveihin suuriakin reikiä. Lehtokotilo saattaa syödä yhdessä yössä jopa kolmanneksen omasta painostaan.
Siili on tehokas pitämään puutarhan kotiloesiintymää kurissa, samoin rastaat, mutta pienemmille linnuille kotilon kuori on usein liian kova. Lehtokotiloita voi torjua myös hävittämällä pihamaalta niille mieluisat risu- ja lehtikasat sekä avokompostit.
Kotiloille voi asettaa myös lauta- ja kalja-ansoja, jolloin ne on helppo kerätä ämpäriin. Kuolleet kotilot on kaivettava riittävän syvälle maahan, sillä lajitoveri maistuu lehtokotilolle.
SARI KANTINKOSKI
Kirjoittaja opiskelee luonto-
kartoittajaksi. Hän kertoo ajan-
kohtaisista luontoasioista tällä palstalla noin kahden viikon välein.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
