Kuntaliitto lähetti ministeri Ikoselle vetoomuksen kuntien palvelujen turvaamisesta – ”Tilanne on muuttumassa kestämättömäksi”
Kuntaliiton selvitysten mukaan lähes koko kuntakenttä on lisäsopeutuksen tarpeessa ja erot kuntaverotuksessa uhkaavat revetä ennennäkemättömän suuriksi.
Vetoomuksessa ehdotetaan parlamentaarisen työryhmän asettamista kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen johdolla. Kuva: LEHTIKUVA / Markku UlanderKuntaliitto kertoo lähettäneensä kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikoselle (kok.) vetoomuksen kuntien tulevaisuudesta Suomessa.
Torstaina valtiovarainministeriöön toimitetussa vetoomuksessa ehdotetaan parlamentaarisen työryhmän asettamista Ikosen johdolla.
Liiton mukaan työryhmän tavoitteena olisi muodostaa näkemys siitä, mikä on kunnan palvelulupaus asukkailleen ja mitä sen toteuttaminen vaatii.
Vetoomuksessa sanotaan, että parlamentaarisen työskentelyn tulisi jatkua hallituskausien yli ja siihen pitäisi sitoutua myös seuraavassa hallitusohjelmassa parlamentaarisesti.
Liiton mukaan aihe oli esillä esimerkiksi kuukausi sitten järjestetyillä Kuntamarkkinoilla. Liitto kertoo, että tuolloin kahdeksan suurimman puolueen johtajat osoittivat valmiutta sitoutua parlamentaariseen yhteistyöhön kunta- ja palvelurakenteen uudistamiseksi.
Kuntaliitto on pitänyt pitkin syksyä esillä huoltaan kuntien tulevaisuudesta. Esimerkiksi syyskuussa liitto julkaisi kaksi selvitystä kuntien taloustilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä.
Selvitysten mukaan lähes koko kuntakenttä on lisäsopeutuksen tarpeessa ja erot kuntaverotuksessa uhkaavat revetä ennennäkemättömän suuriksi.
Liitto sanoo, että väestönmurros vaikeuttaa ennennäkemättömällä tavalla kuntien mahdollisuuksia järjestää palveluita. Liitto tarkoittaa väestönmurroksella syntyvyyden laskua, ikääntymistä, keskittyvää maahanmuuttoa ja kaupungistumista.
Liiton mukaan tilanne on muuttumassa kestämättömäksi.
”Sen vuoksi on ryhdyttävä välittömästi keskustelemaan siitä, mitä lainsäädännössä kunnille ja kaupungeille asetetut tehtävät tai velvoitteet käytännössä voivat tarkoittaa asukkaan näkökulmasta erilaisissa kunnissa”, liiton tiedotteessa sanotaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




