Jeesus kutsuu lepoon ja rauhaan
SANA SUNNUNTAIKSI
Jeesus alkoi soimata niitä kaupunkeja, joissa hän oli useimmat voimatekonsa tehnyt, siitä etteivät ne olleet tehneet parannusta: ”Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Betsaida! Jos teidän kaduillanne tehdyt voimateot olisi tehty Tyroksessa tai Sidonissa, niiden asukkaat olisivat jo aikoja sitten verhoutuneet säkkiin ja tuhkaan ja kääntyneet. Minä sanon teille: Tyros ja Sidon pääsevät tuomiopäivänä vähemmällä kuin te.”
”Entä sinä, Kapernaum, korotetaanko sinut muka taivaaseen? Alas sinut syöstään, alas tuonelaan saakka! Jos sinun kaduillasi tehdyt voimateot olisi tehty Sodomassa, se olisi pystyssä vielä tänäkin päivänä. Minä sanon: Sodoman maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sinä.” Matt. 11: 20–24
Täällä Etelä-Pohjanmaalla on seurakunta luonnollinen osa ihmisten elämää. Seuroihin kokoonnutaan veisaamaan ja tapaamaan toisia. Lapset kastetaan ja pidetään suuret kirkkohäät. Seurakunta elää keskellä ihmisten arkea ja juhlaa.
Välillä hautajaisissa kuulee kauempaa tulleiden ihmettelyä: ”Kuinka täällä on näin paljon väkeä?” Koko kylä on lähtenyt saattamaan jäsentään. Yhteisöllisyys on voimissaan. Yhtä ollaan ilossa ja surussa. Kynnys kirkkoon on matala, ja seurakunta kokoaa väen ympärilleen.
Jeesuksen aikanakin oli yhteisöllisyyttä, mutta vastakaikua tuli paremmin kaupungeista kuin maaseudulta. Siellä oltiin hitaampia kuulemaan uutta ja ennenkuulumatonta julistusta Jumalan valtakunnan lähelle tulemisesta. Kaupungeissa ihmiset lähtivät nopeammin liikkeelle.
Tänä meidän aikanamme kirkolla on selvästi sosiaalista tilausta, ja sen tulisi käyttää etsikkoaikansa oikein. Yhteisö, joka ei unohda heikompaa, on arvossaan. Kirkon ja seurakunnan tulee olla siellä, missä ihminen tarvitsee apua ja tukea, yhteisöä ympärilleen. Jokaisen kristityn pitäisi tänä päivänä olla valona ja suolana maailmassa.
Tämän pyhän evankeliumia lukiessa tulee mieleen toinenkin evankeliumin kohta: kuvaus tuomiopäivästä. ”Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’”( Matt. 25:41–43) Yhteisö ei ole pitänyt huolta jäsenistään. Se on sulkenut silmänsä apua tarvitsevalta, sulkenut ulkopuolelleen hädässä olevan. Se on sulkenut silmänsä Kristukselta, joka on ollut itse läsnä kärsivässä lähimmäisessä.
On helppo upota oman elämänsä vaikeuksiin ja unohtaa koko ympäröivä maailma. Elämä on välillä niin kiireistä ja vaikeuksista toiseen kulkemista, ettei näe yhtään eteenpäin eikä vierelle. Meidät on kuitenkin tarkoitettu elämään yhdessä, jakamaan ilot ja surut. Yhteisössä on voima. Kysymys on vastavuoroisuudesta: vahvempi auttaa aina heikompaa ja osat voivat vaihtua nopeastikin. Jokaisen elämään kuuluu parempia ja huonompia aikoja.
Silloin kun ponnistelu ei tuota tulosta, kun väsymys käy ylivoimaiseksi, on pakko hellittää, etsiä ja saada apua. On aika pysähtyä ja hiljentyä. Jeesus oli monet kerrat väsynyt, loppuun asti väsynyt. Silloin hän vetäytyi hiljaisuuteen ja kutsui mukaansa myös opetuslapsensa. Hän sanoi: ”Levähtäkää vähän.” Meitäkin hän kutsuu luokseen lepoon ja rauhaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
