Lottovoitto tarjollakaupallisille televisioyhtiöille
Viestintävirasto päätti tiistaina, että Yle ei saa enää lähettää Veikkauksen arvontoja lainkaan. Kielto koskee Loton, Viking loton ja Eurojackpotin arvontoja.
Yleisradiolain mukaan Yle ei saa lähettää mainontaa tai tuottaa sponsoroitua ohjelmaa.
”Ratkaisu oli meidän puolelta yksinkertainen. Veikkaus rahoittaa lähetyksen toteutuksen ja saa vastineeksi näkyvyyttä Ylessä sekä yhtiönä että pelituotteilleen. Se on mainontaa, joka on yksiselitteisesti kielletty”, Viestintäviraston apulaisjohtaja Petri Makkonen sanoo.
Virasto puuttui asiaan nyt, koska Ylen mainonnan kiellon valvominen tuli sen tehtäväksi vuodenvaihteessa.
Päätöstä valmisteltiin yhteistyössä Ylen kanssa ja yhtiöltä myös pyydettiin lausuntoa päätösluonnoksesta. Yle ei ryhtynyt lottoarvontaa puolustamaan.
”Heiltä kysyttiin konkreettisia ehdotuksia, eikä niitä tullut. He tyytyivät päätökseen, totesivat vain, että esitetyt faktat olivat oikeita”, Makkonen sanoo.
Veikkauksen viestintäjohtaja Ilkka Juva arvioi, että räätälöity ratkaisu jatkaa Ylellä olisi voinut löytyäkin. Veikkauksen kantaa ei Viestintävirasto kuitenkaan kysynyt.
Sekä MTV Media että Nelonen Media ilmoittivat heti olevansa kiinnostuneita loton näyttämisestä.
Veikkauksen Juva arvioi, että kaupallisia kanavia hyödyttää enemmän loton tuoma arvovalta kuin taloudellinen voitto.
”Kyllä loton ympärillä olevien ohjelmien arvo kasvaa, koska lottoa katsoo 700 000 ihmistä joka viikko. Osa heistä jää kanavalle.”
Silti suurempi arvo on instituutioksi nousseen loton uskottavuudella.
”Kaupalliset kanavat ovat olleet Ylen haastajia arvovallassa. Lotto herättää luottamusta, joka on eduksi heidän tuotemerkilleen”, Juva sanoo.
Veikkausta huolestuttaa, onko mahdollisella kaupallisella kanavalla tarjota yhtä hyvää aikaa tai ohjelmaympäristöä lotolle.
”Nykyinen paikka uutisten ja Urheiluruudun lähellä on loistava. Ympärillä on vakaata tiedonvälitystä, joka tukee luotettavuutta.”
Veikkaus on maksanut Ylelle arvontojen tuottamisesta ja lähettämisestä. Julkisuudessa on puhuttu reilun kolmen miljoonan euron summasta vuodessa.
Suurin osa maksuista on kulunut tuotannon kustannuksiin.
”Ei ole eritelty, miten paljon maksuistamme kuluu tuotantoon. Ylen studiolla tuotetaan 677 arvontaa vuodessa, joten kovin kallis ei yhden arvonnan osuus ole”, Juva sanoo.
Veikkaukselta ei ole kielletty arvontojen tuottamista televisiokanavien käyttöön tai maksamista niistä Ylelle. Esimerkiksi Keno-pelin arvonta toteutetaan Ylellä, mutta lähetetään Nelosella.
”Se ei ole ylelain mukaista mainontaa, koska Veikkaus ei saa näkyvyyttä Yleltä”, Makkonen selventää.
Loton tuotanto voi säilyä Ylellä, vaikka ohjelma näytettäisiinkin kaupallisilla kanavilla.
Ylen pitää lopettaa kaikkien Veikkauksen arvontojen lähettäminen syyskuun loppuun mennessä. Yle voi valittaa päätöksestä, Veikkaus ei.
”Olemme arvioineet ainoastaan Yleä, emme Veikkausta”, Makkonen sanoo.
AIMO VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

