"He käyttävät hyväksi Yhdysvaltoja", Trump hyökkäsi Britanniassa rajusti EU:n kauppapolitiikkaa vastaan
Trumpin mukaan Yhdysvallat eivät hyväksy nykyisiä kauppasääntöjä ja aikovat tehdä sen selväksi EU:n edustajille kun nämä tapaavat myöhemmin heinäkuussa.
Yhdysvallat haluaisi tuoda Eurooppaan hormoneilla kasvatettua naudanlihaa. Presidentti Trump pitää kauppasääntöjä epäreiluina. Kuva: Niklas HolmbergBritanniassa vieraileva Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump hyökkäsi tiedotustilaisuudessa rajusti Euroopan unionin kauppapolitiikkaa vastaan.
"He käyttävät meitä hyväkseen. Se on uskomatonta, miten epäreilua kauppa on", Trump sanoi.
Trumpin mukaan Yhdysvallat ei hyväksy nykyisiä kauppasääntöjä ja aikovat tehdä sen selväksi EU:n edustajille kun nämä tapaavat myöhemmin heinäkuussa.
Hiljattain EU:n puolella on esitetty toiveita, että jäissä olleet neuvottelut EU:n ja USA:n vapaakauppasopimuksesta voisivat jatkua. Trumpin puheet ovat kylmää vettä näille toiveille.
Trump arvosteli aiemmin torstaina myös Britannian pääministerin Theresa Mayn brexit-suunnitelmaa. Tiedotustilaisuudessa hän kuitenkin kehui Mayta ja painotti Britannian ja Yhdysvaltojen erityissuhdetta.
"Toivon, vain että voimme tehdä hyvän kauppasopimuksen Britannian kanssa, eikä brexit-sopimus estä sitä", Trump sanoi.
Mayn mukaan hänen esittämänsä kauppasopimus EU:n kanssa ei estä vapaakauppaa Yhdysvaltojen kanssa.
Monissa arvioissa on kuitenkin katsottu, että Mayn suunnitelma rajoittaisi Britannian mahdollisuutta tehdä kauppasopimuksia muiden maiden kanssa.
Trump toisti myös lausuntonsa, jonka mukaan Britannian vastaeronnut ulkoministeri Boris Johnson olisi hyvä pääministeri. Johnson erosi tehtävästä vastalauseena Mayn brexit-suunnitelmalle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
