Tulonsiirto metsänomistajille?
Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Tomi Salo kirjoitti (MT 16.2.), että metsätilojen sukupolvenvaihdoksen huojennusmalli ei saa olla tulonsiirto valtiolta metsänomistajille.
Metsänomistajat eivät ole vaatimassa tulonsiirtoa, vaan kohtuutta ja tasapuolisuutta verotukseen.
Kun metsänomistaja myy metsästään tukkipuun, siitä maksetaan pääomaveroa 30 tai 33 prosenttia. Samasta tukkipuusta on maksettu aikanaan pinta-alaveroa useita kymmeniä vuosia. Lisäksi samasta tukkipuusta on usein maksettu lahja- tai perintöveroa. Näillä veroilla kokonaisveroaste puun myynnistä voi mennä yli 50 prosentin.
Metsänomistajan verotus on jo ylittänyt kipukynnyksen. Parhaiten puukauppoja edistettäisiin verotaakkaa keventämällä – kiristäminen johtaa sitä vastoin puukauppainnon hiipumiseen. Verotaakan keventäminen vähentäisi myös painetta puun hintaan.
Metsätilojen spv-huojennusta voi ja pitää tarkastella omana asiana, vaikka Tomi Salo kirjoituksessaan on asiasta toista mieltä. Pitkällä kokemuksella voin olla varma, että spv-huojennus olisi juuri se asia, jolla puuta saadaan liikkeelle ja metsänhoitoon saadaan lisää toimeliaisuutta. Spv-huojennusta ei saa pilata metsätilamaksun tyyppisillä sanktiomaksuilla.
Puun tarjonnan lisääminen edellyttää tietysti myös puun kysyntää. Viime vuosina puun tarjonta on monilla alueilla ylittänyt kysynnän. Jos myyjät asetetaan verotuksella pakkomyyntitilanteeseen, ostajille olisi vastaavasti asetettava pakko-ostotilanne.
Kaikkien mielestä on varmasti parasta, että puun myynti ja osto tapahtuu vapaaehtoiselta pohjalta.
Arto Taskinen
Nivala/Nilsiä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
