Tyttöjen oma ryhmä kantaa
SUOMUSSALMI (MT)
Suomussalmen Ruukinkankaan koulussa reilun vuoden ajan toiminut tyttöjen kerho on tehnyt pieniä ihmeitä.
Kerhossa toimiminen on auttanut nuoria luottamaan itseensä ja antanut esiintymisvarmuutta. Ystäviä ovat saaneet nekin, joilla ystävää ei ennen sitä ollut.
”Vaikea uskoa, että nämä ovat niitä samoja tyttöjä, joiden kanssa aloitettiin vuosi sitten”, Mahis-kerhon vetäjä, nuoriso-ohjaaja Miia Juntunen sanoo.
Nuorin tytöistä on 13, vanhin 16.
Joku on ehtinyt määritellä kerhon osanottajat ujoiksi, sosiaalisia tilanteita pelkääviksi tytöiksi. Määritelmä taitaa kuitenkin olla jo vanhentunut. Ainakin yksi tytöistä on käynyt esitelmöimässä kerhotoiminnan merkityksestä suurelle salille.
Yli sadan kuulijan joukko kuunteli aivan hiljaa ja osoitti suosiotaan innokkaasti, Juntunen kertoo.
”Tämä kerho on muuttanut koko elämän. Kaikki on muuttunut.”
”Parasta on se, että olen saanut ystävän.”
Monilla tytöistä on pitkä matka kouluun, eikä omalla kylällä aina ole yhtään samanikäistä tyttöä. Helposti siinä tuntee itsensä yksinäiseksi. Harrastuksiakaan ei kaikilla ollut.
”En tuntenut aikaisemmin ketään koko koulussa.”
Koululla oli toki liikunta- ja käsityökerhoja, mutta ei sellaiseen ole helppo mennä. Varsinkaan jos sieltä ei tunne ketään. Ja jos on ujo.
Piti perustaa oma kerho ujoille.
”Kerhoihin muodostuu helposti oma porukka, ja sen takia kerhoon voi olla vaikea tulla porukan ulkopuolelta”, Juntunen pohtii. ”Ehkä meilläkin on nyt sama vaara. On siitä puhuttu.”
”Minulla oli aikaisemmin ystäviä, tai ainakin kavereita. Mikään mitä sanoin tai tein, ei ollut heidän mielestään hyvää tai oikein. Nyt olen saanut uusia ystäviä, jotka hyväksyvät minut. Vanha kaveripiiri on jäänyt.”
”Haluaisin hammaslääkäriksi, mutta siihen ammattiin voi olla liian vaikea päästä. Myös sosiaalityö kiinnostaa.”
Kerhossa puuhataan monenlaista, leivotaankin joskus. Yleensä sovitaan yhdessä siitä, mitä tehdään.
”Olen saanut monta uutta kaveria. Nykyisin ajattelen itsestäni hyvää.”
Vähitellen kerholaiset ovat oppineet luottamaan itseensä ja toisiinsa. Ystävien kesken on voitu puhua vaikeistakin asioista.
On pohdittu sitä, kuka minä olen. Riitänkö minä tällaisena kuin olen? Olenko liian lihava vai liian laiha?
”Ei se puhuminen helppoa ole. Ohjaajakin on saanut panna itsensä tosissaan likoon”, Juntunen sanoo.
Suurin projekti oli valokuvaus. Kaikista tytöistä otettiin kuva sellaisena ja siinä ympäristössä, joka heistä tuntui omalta. Kuvat ovat nyt esillä Suomussalmen kirjastossa.
Kiitosta on tullut paljon.
”Vähän jännitti, miten meidän kuvamme otetaan vastaan. Mutta hienosti on otettu. Monet nuoret ovat sanoneet, että hyvä kun joku uskaltaa, ja aikuisiltakin on tullut kannustusta.”
Jokaiseen valokuvaan liittyy kuvatun miete tärkeästä asiasta – vaikka siitä, millaista on kauneus.
”Minusta kauneus on sitä, että voin olla täysin oma itseni, eikä kukaan voi sitä muuttaa.”
”Minun ei tarvitse enää pelätä ja uskallan olla oma itseni.”
”Ei tarvitse pelätä, mitä mieltä toiset ovat minusta tai sanovat minulle. Voin olla itsevarmempi.”
”Kauneus on luonnollista ja luonnollinen on kaunista! Pitää rakastaa itseään ja muita, niin on kaunis myös sisältä. Uskalla siis olla kaunis!”
JOUKO RÖNKKÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
