Jari Koskinen kiitteli komissionliikahdusta viherryttämisasiassa
BRYSSEL (MT)
Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) on tyytyväinen siihen, että komissio on tulossa vastaan uuden yhteisen maatalouspolitiikan, capin, viherryttämisasioissa.
”Se on tärkeä viesti. Komissio haluaa neuvotella jäsenmaiden kanssa.”
Komissio julkaisi viime viikolla luonnospaperin, jossa se on tullut jäsenmaiden vaatimuksia vähän vastaan.
”Esimerkiksi Suomelle tärkeää kolmen kasvin viljelyvaatimusta on lievennetty. Samoin nurmien osalta on tullut uusia ja parempia sääntöjä.”
Kolmen kasvin viljelykiertoa vaadittu yli kolmen hehtaarin tiloille. Nyt kolmea kasvia vaadittaisiin yli kymmenen hehtaarin tiloille, Koskinen kertoo.
Cap-esityksen viherryttämisosuutta pohdittiin EU-maiden maatalousministerien kokouksessa eli maatalousneuvostossa Brysselissä.
Kokouksessa pitämässään puheenvuorossa ministeri Koskinen totesi, että komission liikahdus jäsenmaiden suuntaan on hyvä. Kuitenkaan esitykset eivät ole vielä riittäviä, hän tähdensi.
”Kolmen kasvin vaatimus on meidän oloissamme liikaa. Kaksi kasvia pitää riittää.”
Tulevaisuutta varten pitäisi hänen mukaansa miettiä, olisiko esimerkiksi viherryttämisessä oltava linkki täydentäviin ehtoihin.
Koskinen kertoo, että neuvoston kokouksessa muutamat jäsenmaat toivat pohdittavaksi ideoita maatalouden ympäristöohjelmien kehittämisestä viherryttämisinstrumentteina.
Jotkut jäsenmaat esittivät kehitettäväksi niin sanottua menu-mallia.
EU kehittäisi listan, jossa esiteltäisiin erilaisia viherryttämistoimia.
Siitä jäsenmaat voisivat poimia omiin oloihinsa sopivat vaihtoehdot, Koskinen kertoo.
Kokouksessa keskusteltiin myös ekologisen alan vaatimuksesta ja sen laskemisesta.
Komissio esittää ekologisen alueen laskemiseksi melko monimutkaista laskentatapaa. Se vaatisi alueiden uusia digitointeja ja lisäisi työtä ja byrokratiaa, Koskinen kertoo.
Hän pitää komission esitystä epäselvänä ja toivoisi tarkennuksia alojen määritelmiin.
”Mikäli tilalla on riittävästi nurmea, sen pitäisi riittää ekologisen määritelmän täyttämiseen samalla tavalla kuin luomuviljelyssä”, hän toteaa.
VILLE PORKOLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
