MTK kritisoi Euroopan komissiota hitaasta päätöksenteosta
"Suomen hallituksen on nyt toimittava vahvasti. Vitkasteluun ja hallituksen jäsenten välisiin kahnauksiin ei ole aikaa", Juha Marttila totesi MTK Varsinais-Suomen kevätkokouksessa.
Marttilan mukaan uudistuminen ja kehittyminen on viljelijöille nykyisin edellytys. Kuva: Jaana KankaanpääEU:n eri toimielimet hierovat MTK:n Juha Marttilan mielestä liian pitkään kompromissia maatalouspolitiikan päätöksistä. Viivästynyt päätöksenteko voi Marttilan mukaan vaarantaa maatalousjärjestelmän toimivuuden vuonna 2023.
Suomen kansallisen maaseutuohjelman valmistelu sen sijaan on aikataulussa.
"Jo tässä vaiheessa tiedetään, että Suomen ohjelmasta tulee Euroopan edistyksellisin ilmaston- ja ympäristön kannalta. Tämän mahdollistaa hyvä EU-rahoitusratkaisu. Panostukset nuoriin maatilayrittäjiin, luonnonmukaiseen tuotantoon, ympäristöön ja ilmastoon sekä osaamiseen kasvavat kymmeniä prosentteja. Tulotukien määrä laskee toki maltillisesti", Marttila kertoo.
Lisääntyviä panostuksia ympäristö- ja ilmastoystävällisempään tuotantoon ei voi estää. Kilpailussa pärjäävätkin ne viljelijät, jotka kykenevät uudistuksiin.
"Julkista rahaa tarvitaan siihen, että maatilojen talous saadaan kestävälle tolalle ja siten viljelijät kykenevät vastaamaan markkinoiden vaatimuksiin."
Metsäpolitiikan osalta kritiikkiä saa EU:n näkemys metsistä ensisijaisesti suojelun kohteina. MTK peräänkuuluttaakin hallitukselta toimia, jotta Suomen tavoitteet eivät jäisi sivuun päätöksenteossa.
"Jos metsäpolitiikan itsenäisyys menetetään, niin se on loppu kestävälle metsäpolitiikalle ja metsäalan taantuman alku. Komission sekoilu maatalous- ja metsäpolitiikassa kulminoituu varapuheenjohtaja Timmermansiin. MTK odottaa, että ainakin Euroopan parlamentti ryhtyy vakavasti punnitsemaan varapuheenjohtajan luottamusta."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
