YK: Nälänhätä voitaisiin puolittaa kahdessa vuodessa
YK:n mukaan maailman nälänhädän puolittuminen vuoteen 2015 mennessä on mahdollista, jos tulevina vuosina tavoitteen eteen ponnistellaan aiempaa enemmän. Joka kahdeksas ihminen maailmassa kärsii aliravitsemuksesta.
Ruuanlaitto, biokaasulla toimiva keittolevy, biokaasu tehdään viereisen navetan lannasta Kenia, kehitysmaa, kehittyvä maa, Afrikka, köyhyys, ruokaturva, trooppinen, tropiikki, nälkä kuvattu marraskuussa 2012 IFAJ:n ja Agriterran matkalla Kuva: Satu LehtonenLausunto on osa YK:n vuosituhattavoitteiden seurantaraporttia.
Raportilla on kaksi puolta. Yhtäältä osa kahdeksasta kehitystavoitteesta on jo täyttynyt tai lähes täyttynyt, mutta toisaalta loppuosa tavoitteista laahaa kaukana toteutumisesta.
Köyhyyttä on onnistuttu vähentämään ja terveydenhuoltoa parantamaan. Kuitenkin maailmassa joka kahdeksas kärsii edelleen aliravitsemuksesta ja arviolta 100 miljoonaa alle 5-vuotiasta lapsista on alipainoisia.
Seurantaraportissa todettiin, että kehitysapuun tarvitaan kipeästi lisää rahaa. Vuosituhattavoitteiden täyttymisen takaraja on vuonna 2015.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
