vierasyliö Maailmalla pyyhkii paremmin
Tänään vietetään toista kertaa maailman sanitaatiopäivää. Maailman vesi- ja sanitaatiotilanteesta kuuluu niin hyviä kuin huonojakin uutisia.
Aloitetaan hyvistä: Vuoden 1990 jälkeen lähes kaksi miljardia ihmistä on saanut paremmat käymälät. Samassa ajassa puhtaan juomaveden piiriin on päässyt 2,3 miljardia ihmistä. Edistysaskeleet ovat olleet huimia.
Huono uutinen on se, että ilman kunnollista käymälää on yhä noin 2,5 miljardia ihmistä. He asuvat etenkin kehitysmaiden maaseudulla ja kaupunkien slummeissa.
Sanitaatiossa on kyse myös mitä suurimmassa määrin tyttöjen ja naisten hyvinvoinnista ja terveydestä. Hygienia liittyy olennaisesti seksuaali- ja lisääntymisterveyteen.
Kehitysmaissa monien tyttöjen koulutie katkeaa kunnollisten vessojen puutteeseen. Vanhemmat ottavat usein tytöt pois koulusta viimeistään siinä vaiheessa, kun kuukautiset alkavat. Vessareissut turvattomissa olosuhteissa, joissa ei ole lukittavia vessoja, ovat todennäköisimpiä tilanteita, joissa tyttöjä raiskataan.
Yksistään puutteellisesta käymäläjätteen käsittelystä johtuvaan ripuliin kuolee viikossa enemmän alle 5-vuotiaita lapsia kuin ebolaan on kuollut tähän mennessä ihmisiä koko maailmassa.
Jo tapahtunut hyvä kehitys osoittaa, että niin ei tarvitse olla ikuisesti. Maailman täytyy ottaa oppia siitä, mikä on tuottanut tulosta. Paljon hyvää on tapahtunut esimerkiksi Kiinassa, mutta myös Suomen tukema kehitysyhteistyö on luonut menestystarinoita.
Kehitysyhteistyö on tehokkainta silloin, kun ihmiset saavat sen kautta mahdollisuuden itse vaatia oikeuksiaan ja parantaa hyvinvointiaan.
Esimerkiksi Suomen tukema vesi- ja sanitaatiohanke Länsi-Nepalissa toi lähes miljoonalle ihmiselle vessan vuosina 2008–2013. Tulos ylittää alkuperäisen tavoitteen nelinkertaisesti. Kustannukset jäivät suunniteltua pienemmiksi, sillä paikalliset ihmiset lisäsivät omaa rahoitustaan havaittuaan paremman hygienian tuomat terveyshyödyt.
Valistus tehoaa, kun avunantajat ymmärtävät paikallisten ihmisten käyttäytymisen syyt. Hygieniakasvatuksella pyritään muuttamaan ihmisten jokapäiväisiä rutiineja, mikä ei ole helppoa. Siksi on tärkeää, että avunantajat tuntevat sekä sosiaaliset että kulttuuriset taustat.
Myös Suomen tukemassa vesiohjelmassa Etiopiassa vastuu vesihuollon järjestämisestä on hajautettu yhteisöille itselleen. Yli kaksi miljoonaa ihmistä on saanut käyttöönsä puhdasta vettä, kun maaseudulle on rakennettu lähes 9 000 vesipistettä.
Totuuden nimissä on sanottava, että kehitysyhteistyö ei riitä ratkaisemaan maailman sanitaatio-ongelmia – eikä se ole tarkoituskaan. Keskeinen ajatus modernissa kehitysyhteistyössä on tukea kehitysmaata tuottamaan itse kansalaistensa tarvitsemat peruspalvelut ja ratkaisemaan esteenä olevat ongelmat.
Etiopian vesiohjelma on esimerkki siitä, kuinka kehitysyhteistyön avulla voidaan ratkaista teknisiä ja palvelujen kustannustehokkaaseen tuottamiseen liittyviä ongelmia: Suomen pilottihankkeen opit on monistettu maan kansalliseen vesiohjelmaan.
Kehitysmaita kannustetaan tekemään sitoumuksia kansalaisilleen ja lisäämään valistusta hygienia- ja käymäläasioista. Keinovalikoima siihen on laaja. Esimerkiksi kaupunkien slummeissa kansalaisjärjestöt tekevät arvokasta valistustyötä, jolla äänestäjät saadaan vaatimaan poliitikoilta peruspalveluja vastineeksi äänilleen – ja maksamilleen veroille.
Kehitysyhteistyö myös avaa markkinoita yrityksille, jotka parantavat peruspalveluita. Esimerkiksi saippuaa ja desinfiointiaineita myyvä kansainvälinen yritys on tärkeä globaali toimija, joka mainostamalla ja myymällä omia tuotteitaan suoraan parantaa kehitysmaiden terveystilannetta.
Suomikin on tuottanut maailmalle innovaatioita, joihin kehitysmaiden köyhillä on varaa. Käsipumpulla varustettu kaivo oli aikoinaan yksinkertainen, mutta merkittävä teknologia sadoille miljoonille maaseudun asukkaille. Samanlaista innovaatiota on nähtävissä nykyisin muun muassa kuivakäymälöiden kehittelyssä.
Suomen kehitysyhteistyötä tehdään sekä kahden- että monenvälisesti. Osa monenvälisestä rahoituksesta toimii kehitysrahoituslaitosten kautta. Kehitysyhteistyön rahoitusmallit ovat muuttumassa niin, että erityisesti keskitulon maihin kanavoidaan enimmäkseen lainarahoitusta.
Silloinkin, kun apu kohdistuu suoraan vesisektorin hankkeisiin ja ohjelmiin, kehitysyhteistyövarat kattavat vain osan investoinnista. Kehitysmaan valtio huolehtii valtaosasta kustannuksia.
Kestävin tapa rahoittaa kansalaisten tarvitsemat peruspalvelut on verotus. Nykyisin Suomi tukee kehitysmaiden verojärjestelmien kehittämistä ja pyrkii myös itse jakamaan tietotaitoaan. Esimerkiksi budjettituki on keino vahvistaa kehitysmaan valtion omia järjestelmiä kestävällä tavalla.
Miten sitten globaali vessahätä ratkeaa, eli miten 2,5 miljardia ihmistä saa kunnollisen käymälän?
Todennäköisimmin köyhän kehitysmaan asukas rakentaa käymälänsä itse, kunnan viranhaltijan käytyä huomauttamassa huonon hygienian vaaroista. Asukas hakee lainaa paikallisesta pankista, ja käymälän rakentaa käymäläbisneksestä elantonsa saava paikallinen urakoitsija.
Kehitysyhteistyöllä yksin ei vessahätää ratkaista, mutta se voi edesauttaa tilannetta monessa kohtaa.
SIRPA PAATERO
Kirjoittaja on kehitysministeri (sd.).
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
