ravit Korvenojan kanuunat kovia
Brad de Veluwe on jo jonkinlainen julkkis, mutta samassa tallissa hirnahtelee monta muutakin menestyshevosta. Tuomas Korvenoja on Tampereella lauantaina ratkaistavan Toto 75 -kierroksen avainhahmo, vaikkei tähtiravuri ole viivalla.
Kummankin rodun Kriteriumit ovat päälähtöjä.
Rivin päättävä lämminveristen kilpailu on karsintojen perusteella aika tasainen, mutta Nostromo jää vihjesysteemissä silti yksin. Johtopaikalta karsintaansa hallinneella terhakkaalla oriilla on hyvä sauma edetä taas tuulenhalkojaksi. Viimeksi sille jäi varaa, joten se pystyy parhaimpaansa venyessään vetämään nytkin maaliin saakka.
Mikäli lähtöön laittaa enemmän merkkejä, niitä täytyy viljellä melko runsaasti.
Kotiradan toivo Quite An Avenger on kyvyiltään samaa tasoa Nostromon kanssa, mutta sen juoksusta tulee herkästi raskas. Joku monista hyvistä haastajista saa varmasti niin suotuisan reissun, että saattaa suosikin kangistuessa spurtata yllätykseen.
Oulussa vuotta vanhempien suomenhevosten valtikan haltuunsa ottanut Siirin Älli kelpaa jälleen tukipilariksi. Marko Taittosen valmennettava pisteli Oulussa tauluun SE-lukemat, eikä tuore karsintavoittokaan jättänyt sijaa jossitteluille. Siirin Ällin aika oli selvästi parempi kuin Jokivarren Kunkulla toisessa erässä.
Nostromon tallikaveri ja myöskin puolisisar Alien Lady on kolmas varma. Se kohtaa rivin aloittavassa mailin ryhmässä vain ikäisiään kilpasiskoja, jotka se on lyönyt kauden mittaan jo useamman kerran.
Arctic America on uusi vastustaja, mutta sitä parempi lähtöpaikka antaa Alien Ladylle ratkaisevan edun.
Tämän kuun kilpailuissaan vakuuttanut Ponnen Onni on kakkoskohteen perushevonen. Se pääsi viimeksi ongelmitta johtoon, mutta kun Jonskerilla saatetaan tällä kertaa puolustaa keulapaikkaa, se ei kelpaa varmaksi.
Takamatkalla on aina mielenkiintoinen Sörkän Sälli, jonka pitkä kiri ei kantanut Vermossa kärkikamppailuun. Se on startin ansiosta parempi ja voi vaikka yllättää, mikäli pääsee aloittamaan kirinsä riittävän läheltä kärkeä ja ennen kaikkea viimekertaista myöhäisemmässä vaiheessa.
Haastajadivisioona vaatii useamman merkin. Ideahevoseksi voi nimetä Keep It Coolin, joka pystyy hyödyntämään lähtöpaikkansa.
Maxwell Mayday arvottiin avoimessa lähdössä kasiradalle. Kun takana on lisäksi useamman viikon starttiväli, kupongille on syytä ottaa kaveriksi ainakin Express Type. Mikko Rivinojan valmennukseen palannut Express Type aloitti Turun sopivassa lähdössä mainiolla esityksellä ja on valmis vaativampiin tehtäviin.
Ruotsin kovissa karsinnoissa vieraillut Bret Boko laitetaan pronssidivisioonassa matkaan selvänä suosikkina. Se ei ole tässä vaiheessa vielä ihan samaa kaliiperia Buck Bokon kanssa, eikä voitto irtoa ylisarjassa tuosta vain.
Vihjesysteemi:
1. lähtö: 3 Alien Lady (7, 2)
2. lähtö: 2 Ponnen Onni, 1 Jonsker, 11 Sörkän Sälli, 12 Helmin Roosa, 6 Martsa, 9 Tesantti (3, 4)
3. lähtö: 1 Keep It Cool, 10 Bluehill’s Warning, 4 Masahiro, 11 Don Jovi Rok (12, 8)
4. lähtö: 2 Siirin Älli (3, 9)
5. lähtö: 8 Maxwell Mayday, 4 Express Type, 6 Day Cruise (9, 1)
6. lähtö: 2 Bret Boko, 4 Tomorrowland, 3 Tricky Hope, 5 Mr Exquisite, 8 Vanquish, 12 Hose Dahlia (9, 10)
7. lähtö: 3 Nostromo (2, 4)
1 x 6 x 4 x 1 x 3 x 6 x 1 = 432 riviä = 21,60 euroa
TERO SIPAKKO
Kierros 39 Toto75
1. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Tampere
1 BWT Typhoon/Ari Kela 1609 14,3a 13 508 7/15,9a 4/16,6a 8/16,6a T 25.9.
2 Classical Duo/Hannu-Pekka Korpi ‘’ 12,8a 77 566 4/16,4 4/16,3a 6/17,0a 4/15,8ax
3 Alien Lady/Tuomas Korvenoja ‘’ 13,9a 106 440 2/13,9a 3/15,4a 1/15,0a 1/14,0a
4 Milady Leader/Hannu Hietanen ‘’ 13,3a 30 020 5/15,1a hpl 2/15,9a 6/17,1
5 Dreamy Lady/Tuomo Kantela ‘’ 14,7a 36 820 3/14,8a 2/15,5a 9/16,6a 8/16,8a
6 Mojito* (SE)/Jarkko Kervinen ‘’ 13,2a 31 985 1/15,5a 3/16,0a 10/16,5 2/16,6
7 Arctic America/Janne Korpi ‘’ 13,2a 64 336 1/15,3 10/16,6a 1/15,8 8/16,4
8 Broadway Soprano (US)/Harri Kotilainen ‘’ 14,1a 13 713 5/15,9a 1/16,3a 4/16,5 1/15,8a
9 Rocktown Bailiff/Esa Holopainen ‘’ 13,7a 36 329 2/15,8 7/15,4a 3/15,2a 4/14,7a
10 E.V. Towine/Ari Moilanen ‘’ 14,8a 16 060 9/15,7a 1/15,8a 4/14,8a 2/16,0
2. LÄHTÖ Tasoitusajo 2100 m Tampere
1 Jonsker/Peter Lindroos 2100 25,4 61 130 10/26,7 4/28,8 2/26,7a 2/25,4
2 Ponnen Onni/Mikko Huttunen ‘’ 23,7 60 440 3/25,0x 4/24,4a 1/23,7 1/25,2
3 Poppuli/Juha Utala ‘’ 25,1 50 640 9/25,4 8/25,4 2/25,8 4/26,0a
4 Virin Väiski/Jani Ruotsalainen ‘’ 24,4 64 750 3/25,5 11/25,3 7/25,8 10/26,3x
5 Tsingiska/Hannu Kamppuri ‘’ 25,4 34 050 2/26,7 7/26,6x 6/26,6 T 25.9.
6 Martsa/Heikki Karjula ‘’ 24,9 59 390 hlo4/24,9 7/27,5 hlo/28,2 1/27,0a
7 Tapsan Tahti/Antti Teivainen ‘’ 24,5 64 680 -a hpl 5/27,5 7/26,5a 8/25,9
8 Hiskin Muisto/Esa Holopainen ‘’ 25,6 41 820 hpl 6/26,0x 3/25,6 7/27,7
9 Tesantti/Hannu Hietanen ‘’ 24,7 62 690 5/24,5a 6/24,7x 4/25,4x H 26.9.
10 Aino-Ilona/Pertti Puikkonen 2120 24,0 72 470 3/24,0 hpl 5/25,0 hpl
11 Sörkän Sälli/Tero E Mäenpää ‘’ 22,1 89 800 1/22,1 2/23,4a 5/25,0a 8/25,3
12 Helmin Roosa/Harri Kotilainen ‘’ 23,8 91 750 3/23,5a 3/24,5a 4/23,0a 8/25,3ax
13 Suikun Rilla/Harri Sulku ‘’ 23,7 84 614 5/24,8a 12/25,9 3/26,0 H 26.9.
14 Jonkkari/Mika Forss ‘’ 26,3 78 300 8/26,7ax 1/27,1 9/29,7 11/28,2x
15 Ruletto/Teemu Okkolin ‘’ 25,0 77 300 -a hll -a hpl 12/28,2ax 8/26,3x
16 B. Vilunki/Ari Moilanen ‘’ 22,4 97 730 8/24,9 6/24,8a 4/26,3 5/25,0
3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Tampere
1 Keep It Cool/Arto Laaksonen 2100 15,7a 13 985 1/18,2a 4/15,7a 1/15,9a 3/16,7a
2 Sharp Edge/Seppo Markkula ‘’ 14,9a 12 932 -a hpl 3/14,9a 4/15,7a -a hpl
3 Come As You Are/Heikki Hietanen ‘’ 16,6a 18 520 2/17,5a 1/16,6a hlo10/17,1a 1/17,6a
4 Masahiro/Ari Moilanen ‘’ 13,8a 19 700 1/14,8a 1/13,8a 1/14,9a 7/16,4a
5 Ida’s Orestes/Jarkko Kervinen ‘’ 14,9a 13 290 2/15,9a 1/15,7a 1/16,3a 2/17,3a
6 BWT Gambler/Juha Länsimäki ‘’ 15,2a 15 470 2/17,0a 1/16,2a 6/15,2a 1/15,7a
7 Malkin/Pasi Tikkala ‘’ 15,2a 17 510 8/17,5a 1/17,4a -a hpl 10/16,2a
8 Funny Farm/Mika Forss ‘’ 14,6a 18 400 2/15,6a 4/14,9a 1/16,0a 5/17,1a
9 Marry Me First/Tuomas Pakkanen ‘’ 15,3a 15 400 1/15,6a 10/17,3a 3/16,3 2/16,6
10 Bluehill’s Warning/Antti Teivainen ‘’ 15,1a 14 810 7/16,5a 1/15,5a 2/16,0a 1/15,5a
11 Don Jovi Rok/Markku Nieminen ‘’ 14,8a 18 250 9/16,3a 3/15,7ax 1/15,7a 1/14,8a
12 Capehill’s Luca/Tuomo Ojanperä ‘’ 14,0a 18 955 2/15,6a 1/15,3a 2/15,3a 1/14,0a
4. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Tampere
1 Kupori/Teemu Okkolin 2100 26,5a 12 280 7/29,0a 2/29,1a 3/27,0a 2/28,0a
2 Siirin Älli/Ahti Antti-Roiko ‘’ 25,5a 36 600 2/26,1a 1/27,9a 1/25,5a 1/27,8a
3 Jokivarren Kunkku/Antti Ojanperä ‘’ 26,2a 28 090 4/26,9ax 4/28,4a 2/26,2ax 1/29,5a
4 Frankker/Seppo Sarkola ‘’ 26,3a 13 160 3/26,3a 3/28,1a hlo5/28,0a 3/28,9a
5 Vixen/Akseli Lahtinen ‘’ 27,0a 10 270 4/31,0x 2/28,0a 4/27,0a 3/29,6a
6 Riutan Lento/Arto Laaksonen ‘’ 28,8a 2 260 5/28,8a 9/32,0a 6/33,2x 4/30,0a
7 Sopun Aino/Tommi Ala-Nikkola ‘’ 30,3a 4 640 1/30,8 6/30,6 4/30,6a 6/30,3a
8 Vilkkaan Varma/Jani Ruotsalainen ‘’ 31,0a 2 200 11/39,9x 2/32,7 5/31,1 6/31,0a
9 Virikari/Hannu Torvinen ‘’ 26,1a 21 370 1/26,1a 1/29,0a 5/28,3ax 2/29,5a
10 Cuda/Ari Moilanen ‘’ 29,8a 915 9/36,4 2/33,2 4/29,8a 6/34,3a
11 Ainon Ilo/Reijo Irri ‘’ 29,8a 8 170 -a k 2/31,3 3/29,6 5/29,8a
12 Tuli-Ritari/Juha Länsimäki ‘’ 29,0a 6 400 -a hpl 4/30,1a 6/29,0a 5/30,0a
5. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Tampere
1 Luck Smith/Kari Rosimo 2100 12,0a 110 710 1/15,2a 4/14,3a 5/14,7a 3/12,4a
2 Felix Pro/Tommi Kylliäinen ‘’ 12,4a 167 867 5/14,8 2/15,4 7/14,9a -a hpl
3 Vickwire/Heikki Hietanen ‘’ 13,1a 113 190 2/14,5 1/16,9a 14/20,6x 5/14,6a
4 Express Type/Seppo Markkula ‘’ 10,5a 250 251 -a k 3/14,0a 10/14,5a 1/13,8a
5 Lisa’s Big Boy/Tuomas Korvenoja ‘’ 11,9a 137 171 11/16,1a 2/14,6a 4/14,8a 9/14,0a
6 Day Cruise/Antti Teivainen ‘’ 12,6a 126 597 4/15,3a 8/14,9a 4/14,6a 1/13,5a
7 Photocopy/Veijo Heiskanen ‘’ 11,2a 408 526 -a hpl -a hpl 5/14,4a 5/12,8a
8 Maxwell Mayday/Ari Moilanen ‘’ 10,7a 294 540 1/10,7a 1/13,5a 4/14,0a 2/14,1a
9 Ladakh Jiel (FR)/Akseli Lahtinen ‘’ 10,2a 925 370 5/16,5 9/16,3a 1/13,3ax 6/12,9a
10 Mönster (DK)/Mika Forss ‘’ 12,1a 166 647 4/14,8 8/16,0 hlo9/13,3a 4/14,3a
11 Rydens Cremona (SE)/Esa Holopainen ‘’ 12,8a 70 188 2/16,1 3/12,8a 9/15,9 6/15,8a
12 G. Moll (SE)/Hannu Hietanen ‘’ 12,9a 198 978 2/15,0a 3/15,6 13/16,8x 8/13,1a
6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Tampere
1 Best Laukko/Ari Moilanen 2100 13,8a 29 790 hlo9/15,4a 1/16,0a 9/15,7a 4/19,6
2 Bret Boko (SE)/Markku Nieminen ‘’ 12,8a 27 310 1/16,7 1/16,4 5/14,4a 4/12,8a
3 Tricky Hope/Tuomas Pakkanen ‘’ 12,9a 37 940 5/15,0a 1/13,1a 6/15,0a 1/13,7ax
4 Tomorrowland (US)/Mika Forss ‘’ 13,4a 31 500 2/16,5 -a hpl hlo1/14,7ax 1/16,9
5 Mr Exquisite (US)/Harri Koivunen ‘’ 13,1a 45 290 5/16,4a 10/14,7ax 1/14,1a 3/14,7a
6 Ravi de France (SE)/Juha Utala ‘’ 14,7a 34 760 4/21,6L 3/16,1a 3/15,1a 6/15,4a
7 Four Johannes* (SE)/Seppo Markkula ‘’ 14,0a 25 470 5/17,1a 2/17,0a 2/14,0a 1/17,3a
8 Vanquish/Esa Holopainen ‘’ 14,0a 38 300 2/16,1a 6/16,0a 2/16,2 4/15,3a
9 Anthony/Jari Autio ‘’ 13,3a 44 010 4/15,8a 1/13,9a 9/17,5a 2/19,1a
10 Multi Marigold/Kari Venäläinen ‘’ 14,0a 41 880 1/14,2a 3/16,0a 10/15,9a 7/16,5a
11 Charlie Bear* (SE)/Hannu Hietanen ‘’ 13,9a 28 087 1/14,2a 5/15,4ax 10/18,3a 1/15,7a
12 Hose Dahlia/Arto Komulainen ‘’ 15,0a 23 800 3/15,9a 1/15,5a 1/15,9a -a hpl
7. LÄHTÖ Ryhmäajo 2600 m Tampere
1 Bosses Lily/Antti Teivainen 2600 14,9a 20 050 3/15,0a 2/14,9a 1/16,0ax 1/15,9a
2 Quite An Avenger/Markku Nieminen ‘’ 13,3a 32 958 1/14,9a 1/14,7a 7/15,7a 1/15,8a
3 Nostromo/Tuomas Korvenoja ‘’ 12,1a 68 842 -a hll 3/12,1a 4/14,6a 1/15,8a
4 Dream Duo*/Veijo Heiskanen ‘’ 16,0a 21 739 1/16,0 1/16,3 1/16,1a 1/16,0a
5 Caesar De Veluwe/Ari Moilanen ‘’ 15,0a 14 878 6/16,2a 6/15,2a 4/15,0a 2/16,0a
6 Frankie Ale/Akseli Lahtinen ‘’ 16,0a 10 123 1/16,9 6/16,8 6/16,1a 2/16,0a
7 Donie Duo/Mika Forss ‘’ 14,3a 51 295 1/15,9a 1/15,3a 1/14,3a 2/16,2a
8 Cankus Que/Esa Holopainen ‘’ 16,2a 2 525 1/18,7 8/19,0x 1/17,7a 3/16,2a
9 Gary Hoist/Harri Koivunen ‘’ 15,2a 8 880 5/15,2ax 4/15,9ax 2/16,0 1/15,9a
10 Callela Longshot/Janne Soronen ‘’ 15,3a 9 275 2/16,0a 2/15,3a 11/23,6ax 2/16,0a
11 Firella Gold/Tommi Kylliäinen ‘’ 16,1a 4 075 2/18,0 1/16,3 1/15,2 2/16,1a
12 Briso Isadora/Mikael Östman ‘’ 16,0a 14 305 7/16,9ax 6/16,0a -a hpl 3/16,0a
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
