Jytkyn jälkijäristykset
Kun kiekkoleijonat tai joku suomalainen ratinpyörittäjä voittaa jonkun vierasmaalaisen, osaan meihin tuntuu välittyvän näiden sankareiden voimat. Parhaimmillaan siitä seuraa aitoa iloa ja ujokin uskaltaa avata suunsa julkiseen riemunhuutoon.
Toiset taas alkavat uhota voimantunnossaan kaikille ja kaikesta. Vaikutus on sama kuin viinalla: se saa toisen nauramaan, toisen häiriköimään.
Vaalivoitollakin näyttää olevan samanlainen vaikutus. Jotkut uskovat olevansa voittajan riveissä mielipiteineen enemmän oikeassa kuin muut.
Kun Perussuomalaiset saivat liki viidenneksen annetuista äänistä viime eduskuntavaaleissa, erilaisiin vähemmistöihin kuuluvien kannatti pitää matalaa profiilia. Pelkästään äidinkielensä, ruotsin käyttö kadulla kirvoitti jonkun voitonhuumaisen huutamaan ystävälleni: ”Painu v...ttu Ruotsiin!”.
Nyt kun Suomi sai porvaripresidentin, wahlroosit kampeutuvat toreille julistamaan, että kaikkein tärkeintä maailmassa on heidän oma taloutensa. Muut yrittäköön selvitä, miten taitavat.
Ainoa oikea oppi on, että yrityksien ei kuulu välittää mistään muusta kuin mahdollisimman suuresta voitosta. Toisin kuin he väittävät, tästä ei seuraa välttämättä hyvää kaikille, vaan pelkästään niille, jotka eivät häpeile kuoria kermaa päältä.
Uudessa Uljaassa Suomessa on vanhanaikaista ajatella, että maailmaa voisi katsoa myös paikkana, joka on tarkoitettu yhteisesti meille ja muille, tulevia sukupolvia unohtamatta.
Yhteiskuntaa ei kannata yrittää suunnitella yhdessä pitkäjänteisesti mahdollisimman monien tasaiseen hyvinvointiin tähdäten; parempi vain toimia voittajien ehdoilla viidakon lakien mukaan. Siitä tämä ihmisrotu vasta jalostuu. Mitä väliä, vaikka tuolla elämäntyylillä ei yhdestä maapallosta riittäisi kovin monelle.
Näille voitonhuumassa oleville olisi hyvä muistuttaa, että Sauli Niinistön mandaatti ei ole kiistattoman vahva. Todellinen kannatus ei välttämättä ole vaalin toisen kierroksen tuloksen 63 prosenttia, vaan pikemminkin ensimmäisen kierroksen 27 prosenttia kaikkien äänioikeutettujen äänistä – eli hieman vähemmän kuin äänestämättä jättäneiden osuus.
Toisella kierroksella kaikki eivät todellakaan äänestäneet hyvää vaihtoehtoa, vaan kävivät uurnilla pelkästä tottumuksesta tai vastaehdokkaan valitsemisen estämiseksi.
Itse pääparoni, Björn Wahlroos tuntuu myös unohtavan, että hänen Helsingin Sanomien haastattelussa valoksi julistamaansa talousnobelistia, Milton Friedmania moni pitää heti saatanasta seuraavana pimeyden voimana.
Friedmanin oppien mukaan valuuttamarkkinoiden vapaus ajaa muun muassa demokraattisen valtiomuodon ohi. Käytännössä tämä talousajattelu on suistanut miljoonat ihmiset kurjuuteen, lisännyt terrorismia ja nostanut diktaattoreita valtaan verenvuodatusta kainostelematta.
Yhteiskuntarauhan kannalta olisi hyvä, että Niinistönkin Suomessa yritetään puhaltaa yhteiseen hiileen muutamista itsekkäistä öykkäreistä huolimatta. Kotona kannustusta vaille jääneitä lapsia pidettäisiin koulun puitteissa tasavertaisina tulevaisuuden toivoina muiden kanssa. Opinto- ja työpaikkojen ulkopuolelle jääneet kymmenet tuhannet syrjäytyneet nuoret nostettaisiin takaisin pinnalle. Syyttä suotta työelämästä poispotkitut pidettäisiin elämän syrjässä kiinni. Vanhukset ruokittaisiin ja pidettäisiin puhtaissa. Omaishoitajille ojennettaisiin auttava käsi voimien hiipuessa eikä näännytettäisi virastojen luukuille.
Se vasta onkin lyhytnäköistä ja kallista, kun ihmisiä pudotetaan yhteiskunnasta epäoikeudenmukaisella kohtelulla. Tunnen monia ahkeria ihmisiä, jotka eivät ole koskaan toipuneet kulman takaa tulleista potkuista töistä.
Niin ikään tiedän vallanhaluisten viranomaisten kyykyttämiä ihmisiä, jotka eivät enää usko tulevaisuuteensa. Puhumattakaan niistä monista, jotka työelämän mahdottomat vaatimukset ovat ajaneet jo nuorena näännyksiin.
Ei kaikkea voi eikä pitäisikään mitata rahassa, mutta raha nyt tuntuu olevan ainoa kieli, jota monet päättäjät osaavat.
jukka.pasonen@
maaseuduntulevaisuus.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
