Selvittäjät panostaisivathyviin kouluvalmiuksiin
Selvitysmiehet korostavat varhaiskasvatuksen ja kouluvalmiuksien merkitystä. Niihin kannattaa yhteiskunnan investoida.
Emeritusprofessori Jorma Sipilä Tampereen yliopistosta ja kansantaloustieteen professori Eva Österbacka Åbo Akademista perustelevat näkemystään kansainvälisin ja kansallisin tutkimuksin.
”Opettajana minun on helppo yhtyä tähän arvioon”, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) sanoo.
”Varhaiskasvatus ja koulussa pärjääminen turvaavat lasten mahdollisuuksia tasa-arvoisesti”, ministeri kertoo.
Urpilainen vastaanotti tiistaina Sipilän ja Österbackan raportin. Siinä vertaillaan perheitä tukevien palvelujen vaikutuksia. Työ alkoi joulukuussa.
Ministeri halusi tietää julkisten palvelujen investoinneista perheiden tukena, jotta voidaan välttää korvaavien toimien suuria kustannuksia.
Suomen suurena haasteena nähdään julkisen talouden kestävyysvaje. Palvelutarpeet lisäävät julkisia menoja. Maan talous kasvaa heikosti.
Selvityshenkilöiden raportista ilmenee, että hyvinvointipolitiikan tuloksista on sirpaleista tietoa. Kustannusvaikutusten arviointi on vähäistä julkisen talouden näkökulmasta.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
