Viiden vuorokauden sää Sää eilen Ajoittain sataa lunta,räntää ja vettä
SÄÄ ON VAIHTELEVAA, ajoittain sataa lunta, etelässä myös vettä ja räntää. Voimakkain sadealue liikkuu perjantaina Suomen yli koilliseen. Samalla lauha lounainen ilmavirtaus leviää suureen osaan maata. Viikonloppuna pohjoiseen virtaa jälleen vähän kylmempää ilmaa.
ETELÄSSÄ ON LAUHAA ja pohjoisessakin pakkanen heikkenee. Maan etelä- ja länsiosassa lämpötila on pääosin -3 ja +3 asteen välillä. Maan itä- ja pohjoisosassa pakkasta on aluksi 5–20 astetta, mutta perjantain ja lauantain aikana lämpötila voi kohota vähän nollan yläpuolelle Lappia lukuun ottamatta.
JAKSON ENNUSTETTU SADEMÄÄRÄ on vedeksi muutettuna enimmäkseen 10–20 milliä.
SEURAAVAN VIIDEN VUOROKAUDEN aikana sää kylmenee pohjoisesta alkaen koko maassa ja paikoin voi sataa lunta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
