Uhkaako vapaakauppa elintarviketurvallisuutta?
Yhdysvallat on tilakooltaan ja viljelytekniikaltaan monta askelta Eurooppaa edellä, Erkki Raudaskoski kirjoittaa. Kuva Washingtonin osavaltiosta. Don White Kuva: Viestilehtien arkistolukijalta
Euroopan unioni on aloittanut vapaakauppaneuvottelut Yhdysvaltain kanssa. Maatalous kuuluu neuvottelujen keskeisiin aiheisiin. Ainakin Suomen tuottajat odottavat saatavia tuloksia huolestuneina.
Yhdysvallat on tilakooltaan ja viljelytekniikaltaan monta askelta Eurooppaa edellä ja hallitsee suurinta osaa maailman elintarvikekaupasta. Kilpailu kiihtyy aina esteiden poistuessa, ja siitä hyötyy poikkeuksetta vahvempi osapuoli, joka siis nyt jo ennalta tiedetään.
Yhdysvallat, Kanada ja Meksiko muodostavat Pohjois-Amerikan vapaakauppa-alueen. Yhteistoiminta on jatkunut jo niin pitkään, että sen vaikutukset alkavat olla selvästi nähtävissä.
Yhdysvallat on vallannut vahvasti tuetulla tuotannollaan Meksikon maissi- ja soijamarkkinat, ja työttömiksi joutuneita viljelijöitä tunkee yhä enemmän Yhdysvaltoihin. Méxicoa ympäröivä hökkelikylä laajenee, kun tuotantonsa lopettaneet viljelijät etsivät toimeentuloaan pääkaupunkiseudulta.
Pohjois-Amerikan elintarvikkeiden kokonaistuotanto on supistunut, sillä Yhdysvaltain tuotanto ei ole kokonaan korvannut Meksikossa tapahtunutta hävikkiä. Lisäksi säät – niin sateet kuin kuivuuskin – ovat heikentäneet alueella saatuja satoja.
Yhdysvaltain ensisijaisena tavoitteena onkin ollut markkinoiden valtaus eikä vastapuolen tuotannon vahvistaminen. Heikompi osapuoli kärsii aina vapaakauppasopimuksia tehtäessä, ja samoin käynee Euroopan unionin ja Yhdysvaltain sopimuksessa.
EU ei pysty kilpailemaan elintarviketuotannossa vahvan USA:n kanssa. Miten tällöin onnistutaan parantamaan maailman elintarviketurvallisuutta?
Koko neuvottelutilanne pitää ottaa Suomessa laajaan ennakkotarkasteluun. Meiltä löytyy asiantuntijoita, jotka pystyvät arvioimaan todennäköisen lopputuloksen elintarviketuotannon osalta.
Tämä tehtävä on kokeneelle tutkijalle huomattavasti helpompi kuin Euroopan unionin kehityksen ennakointi.
Presidentti Sauli Niinistö on kehotellut suomalaisia suurempaan avoimuuteen, ja tässä tilanteessa jos missä tuota ominaisuutta tarvitaan.
Erkki Raudaskoski
Rovaniemi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
