Asteroidi ohittaaMaan läheltä perjantaina
Halkaisijaltaan noin 45-metrinen asteroidi 2012 DA14 on lähimpänä maapalloa perjantai-iltana 15. helmikuuta kello 21.24 Suomen aikaa. Törmäysvaaraa ei kuitenkaan ole, kerrotaan tähtitieteellisestä yhdistyksestä Ursasta.
Kyseessä on Ursan mukaan melko harvinainen tapahtuma. Tämän kokoluokan kappaleiden lähiohituksia ei ole aiemmin havaittu. On arvioitu, että vastaavanlaisia ohituksia tapahtuu keskimäärin kerran 40 vuodessa.
Pienempien kappaleiden lähiohituksia tunnetaan kyllä. Esimerkiksi reilun metrin kokoinen asteroidi ohitti maapallon vain 5 500 kilometrin korkeudelta kaksi vuotta sitten.
Nyt asteroidi tulee ohituksen aikana noin 27 700 kilometrin etäisyydelle Maan pinnasta. Etäisyys vastaa yhtä kolmastoistaosaa Kuun etäisyydestä.
Asteroidi ohittaa Maan lähempää kuin monet tietoliikennesatelliitit, jotka kiertävät maapalloa noin 35 800 kilometrin korkeudella.
Asteroidin osumista satelliittiin ohituksen aikana pidetään kuitenkin äärimmäisen epätodennäköisenä. On myös varmaa, että asteroidi ei tule osumaan Maahan.
Ohittava asteroidi on niin pieni ja himmeä, että sitä ei voi nähdä paljain silmin.
Hyvät kiikarit tai kaukoputki riittävät periaatteessa sen havaitsemiseen ohituksen aikana. Kappale kuitenkin liikkuu taivaalla nopeasti, eikä sen tarkkaa reittiä tunneta.
Asteroidi ilmestyy Suomessa horisontin yläpuolelle vasta joitain minuutteja kaikkein lähimmän ohituksen jälkeen. Se on tällöin itäisellä taivaalla Neitsyen tähtikuviossa. Kohde kulkee Bereniken hiusten tähtikuvion läpi ja ylittää Otavan kello 23.30 jälkeen.
Tähtitieteilijät tekevät asteroidista tutkahavaintoja ohituksen yhteydessä. Havaintojen avulla kappaleen rata saadaan määritettyä entistä tarkemmin. Nykyisten ratalaskelmien perusteella tämä asteroidi ei törmää Maahan myöskään tulevina vuosina.
Maan radan tienoilla liikkuvia asteroideja ja komeettoja seurataan jatkuvasti erilaisissa tieteellisissä hankkeissa.
Tutkijat arvioivat, että 99 prosenttia vaarallisen suurikokoisista kappaleista tunnetaan jo, ja niiden liikkeitä seurataan jatkuvasti.
Pienempiä kappaleita löytyy jatkuvasti lisää. Nyt Maan ohittava asteroidi on niin pieni, että sitä ei pidetä merkittävänä uhkana maapallolle, mutta myös sen seuraamista jatketaan.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
