Teollisuussijoituksen tuettava yrityksiä jo alkutaipaleella
Sijoitusten pääpaino on viime vuosina ollut myöhemmän vaiheen yrityksissä. Yrityksillä olisi tarvetta rahoitukseen kuitenkin nimen omaan alku- tai kasvuvaiheessa. Valtiolta odotetaan selkeämpää ja terävämpää omistajaohjausta.Suomen Teollisuussijoituksen tulisi kohdistaa lisää sijoituksia yritysten alku- ja kasvuvaiheeseen, todetaan Työ- ja elinkeinoministeriön tilaamassa arviossa, joka julkistettiin torstaina.
Viime vuosina sijoitusten pääpaino on siirtynyt myöhäisemmän vaiheen hankkeisiin, eikä se vastaa markkinoiden tarvetta.
Yhtiön 400 miljoonan euron sijoituksista noin puolet kohdistuu yritysten alku- tai kasvuvaiheen rahoitukseen. Toinen puolikas on sijoitettu yrityksiin, joissa tähdätään jo valmiin yrityksen tai tuotteen myymiseen eteenpäin.
Valtio voisi myös terävöittää omistajan rooliaan. Esimerkiksi sijoittamisessa tulisi ottaa paremmin huomioon valtion teollisuus- ja innovaatiopolitiikan tavoitteet.
Suomen Teollisuussijoituksen valtuuksia laajentava uusi laki ei vaikuta yhtiön perinteiseen sijoitustoimintaan, sanoo elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.).
Vapaavuori vakuuttaa, että valtion pääomasijoitusyhtiön resurssit pysyvät ennallaan, vaikka tehtäväkenttä levenee.
Tässä kuussa voimaan tulevan lain mukaan Teollisuussijoitus voi sijoittaa myös teollisuuspoliittisin perustein. Peruste voi olla esimerkiksi Suomelle tärkeän yrityksen rakenneuudistus.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
