Kotimaista kannattaa suosia myös kalaruuissa
Ympäristöjärjestö WWF Suomi kannustaa päivitetyssä Kuluttajan kalaoppaassa valitsemaan kestävästi pyydettyä kotimaista kalaa. Itämeren villin lohen ostamista on syytä välttää.Kuluttajan valinnoilla on iso merkitys maailman kalakantojen suojelussa.
”Kalakaupassa kannattaa valita ensisijaisesti kestävästi pyydettyä kotimaista”, WWF:n meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen opastaa.
Toinen hyvä muistisääntö Vilhusen mukaan on suosia pienikokoisia lajeja, kuten muikkua tai silakkaa.
”Jos ostaa ulkomaista kalaa, kannattaa suosia MSC-sertifikaatilla merkittyjä tuotteita.”
Vinkkiä arkipäivän valintoihin saa WWF:n kolmatta kertaa päivitetystä kalaoppaasta, jossa kalat on luokiteltu liikennevalojen värein niiden pyynnin ja kalakantojen kestävyyden mukaan.
Vihreällä merkittyjä kaloja voi ostaa hyvällä omallatunnolla, keltaisen värin kohdalla tulee harkita kestävämpää vaihtoehtoa ja punaisella merkittyjä välttää kokonaan.
”Itämeren lohi vaihtoi keltaiselta listalta punaiselle, koska sen tämän vuoden kalastuskiintiöt ovat kaukana kestäväksi määritellystä. Suosittelemme, etteivät kaupat ja ravintolat ostaisi Itämeren lohta myyntiin”, Vilhunen kertoo.
Kalaoppaaseen on arvioitu yhteensä 59 kala- ja äyriäislajia, joista on annettu yli sata suositusta.
Oppaan vihreälle listalle ylsivät nyt muun muassa luomukasvatettu merilohi ja silli. Vihreälle listalle niinikään päässeet harjus, salakka ja hopearuutana ovat lähinnä virkistyskalastajan saaliita.
”Itse pyydetty vihreän listan kala vähentää tuontikalan menekkiä. Ulkomaisen kalan alkuperästä tai kalastusmenetelmistä ei usein ole tarkkaa tietoa”, Vilhunen sanoo.
Kalaopas ja tietoa ylikalastuksesta osoitteessa http://www.wwf.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


