Anniskeluluvan puuttuminen ei vapauta vastuusta, poliisi muistuttaa
Syrjäseuduilla tapahtuvat häiriöt vähentävät resursseja alueilta, joilla on paljon tehtäviä.
Poliisi valvoo ravintoloita oman hälytystoimintansa yhteydessä ja erillisillä ravintolatarkastuksilla. Kuva: Markku VuorikariViime vuosina yhä useampaan juhlapaikkana toimivaan ravintolaan on saanut tuoda omat juomat. Juhlapaikkana toimiva ravintola ei hae itselleen anniskelulupaa.
Jos anniskelulupaa ei haeta, ravintola saa olla auki niin pitkään kuin haluaa, eikä esimerkiksi järjestyksenvalvonnasta tarvitse huolehtia. Ravintola-alan tulkinnan mukaan myös mahdollisten järjestyshäiriöiden hoitaminen jää poliisin vastuulle. Kysyimme Poliishallituksesta, mitä mieltä siellä ollaan ilmiöstä.
Poliisihallituksen poliisitarkastaja Marko Savolainen kertoo, että heillä ei ole tiedossa, että anniskeluluvattomien ravintoloiden määrän kasvu olisi mikään erityinen ilmiö.
”Jos tällaisia olisi kauheasti, kyllä se tarkoittaisi sitä, että sinne tulisi hälytystehtäviä koko ajan”, Savolainen pohtii.
Poliisi valvoo ravintoloita oman hälytystoimintansa yhteydessä ja erillisillä ravintolatarkastuksilla.
Mieleen nousee helposti ajatus siitä, että ravintoloiden järjestyshäiriöt jäävät poliisin vastuulle, se lisää työkuomaa paikoin jo ylityöllistetyssä poliisissa entisestään ja pahimmillaan tärkeitä jää hoitamatta. Savolainen huomauttaa kuitenkin, että jos syrjäseuduilla alkaisi ilmetä laajamittaisesti vaikkapa ravintolatilojen häiriöitä, se vähentäisi resursseja alueilta, joilla on paljon tehtäviä.
Savolainen ei sulata ravintola-alan tulkintaa siitä, että jos anniskelulupaa ei ole, ei ravintolalla ole myöskään velvollisuutta järjestää vaikkapa järjestyksenvalvontaa, vaan järjestyshäiriöiden hoitaminen jää poliisille.
”Se kuulostaa aika vieraalta ajatukselta.”
Vaikka esimerkiksi häissä kyse ei olekaan yleisötilaisuudesta, on tilanne kuitenkin poliisitarkastaja Savolaisen mukaan siihen rinnastettavissa.
”Ei kai se voi olla niin, että hän voi sanoutua irti mistä tahansa velvoitteista, jotka liittyvät siihen muuhun toimintaan”, hän painottaa.
Vaikka omat juomat sallittaisiinkin, juhlatiloissa pitäisi olla esimerkiksi rajattu se, ettei niihin pääse alaikäisiä.
”Jos ruokaravintolassa on joku huone, johon ei pääse alaikäisiä, mielestäni se vaikuttaa anniskelualueelta. Eli tässä yritetään suomeksi sanottuna kiertää säännöksiä”, Savolainen jyrähtää.
Poliisitarkastaja painottaa, että vaikka alkoholijuomien vieminen johonkin tilaan olisikin sallittua, mutta järjestyshäiriöitä ilmenee, laiminlyödään tällöin ainakin jotain valvontavelvollisuutta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



