Neljää teatteria uhkaa näyttelijöiden lakko huhtikuun 12. päivänä
Näyttelijäliitolla on yhden päivän lakko myös 5. huhtikuuta. Se koskee Helsingin Kaupunginteatteria, Rauman teatteria, Oulun teatteria ja Svenska Teaternia.Lakko uhkaa Kansallisteatteria, Tampereen Työväen Teatteria, Turun Kaupunginteatteria ja Tampereen Teatteria huhtikuun 12. päivänä. Näyttelijäliitto kertoo antaneensa päivää koskevan lakkovaroituksen, joka koskee näyttelijöiden teatterityöehtosopimuksen alaista työtä.
Kansallisteatterissa lakko koskee teatterin omia tuotantoja, mutta ei siellä kiertueella olevien ryhmien esityksiä Jumppatytöt ja Leikin loppu.
Näyttelijäliitolla on yhden päivän lakko myös 5. huhtikuuta. Se koskee Helsingin Kaupunginteatteria, Rauman teatteria, Oulun teatteria ja Svenska Teaternia.
”Meidän ainoa tavoitteemme sovittelussa on yleisen linjan mukaiset korotukset, jotka kaikki muut eli tekninen ja hallinnollinen henkilökunta ja taiteelliset työntekijät kuten esimerkiksi ohjaajat, lavastajat, pukusuunnittelijat, muusikot, koreografit ja tanssijat ovat jo saaneet”, sanoo Näyttelijäliiton puheenjohtaja Antti Timonen tiedotteessa.
Näytäntötyön tehtäviä ja tanssijoita koskevaan työriitaan löydettiin ratkaisu aiemmin tällä viikolla.
Valtakunnansovittelija kertoo viestipalvelu X:ssä, että näyttelijöiden työriitaa sovitellaan vielä ainakin maanantaina. Sovittelua tehtiin myös perjantaina, mutta se johtanut tuloksiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








