LUKENUT MIES Särmää kaivataan
Suosittu seuraleikki on pohtia, mikä oli ratkaiseva syy Mari Kiviniemen luopumiseen keskustan johdosta. Mikä katkaisi kamelin selän?
Hyvä ehdokas on maan johtavien politiikkatutkijoiden laaja selvitys viime vuoden muutosvaaleista, joka julkistettiin luopumista edeltävällä viikolla. Niin murskaavan arvioinnin keskusta ja sen vaalityö tuossa tutkimuksessa saavat.
Vain joka viides keskustaa äänestäneistä pitää puolueen linjaa hyvänä. Vain yksi seitsemästä kehuu vaalitilanteessa puheenjohtajaa. Tuskin kukaan piti keskustan vaalikampanjaa onnistuneena.
Vain vihreiden Anni Sinnemäen työ sai oman puolueen äänestäjiltä heikommat arviot. Sinnemäki katosi oitis vaalien jälkeen julkisuudesta ja puolue palasi turvesoille.
Katastrofin kruunasi, että alle puolet keskustan äänestäjistä piti sitä parhaana puolueena hoitamaan Suomen ongelmia. Keskimäärin parhaana pidettiin SDP:tä, mutta sosialidemokraatit ryntäsivät innolla äänestämään perussuomalaisia, koska hekään eivät sanottavasti luottaneet puolueensa johtoon.
Perussuomalaisten voiton ylivoimaisesti tärkein syy oli äänestäjien kaipuu muutokseen, halu saada politiikan seisovat vedet liikkeelle.
Näitä vaalitutkimuksia on tehty vuodesta 2003. Koskaan äänestäjät eivät ole kiinnittäneet näin vähän huomiota puolueiden entisiin saavutuksiin.
Valitettavasti politologien eväät loppuvat, jos pitäisi selvittää, miksi kansa halusi muutosta nimenomaan 2011. Edellisissä vaaleissa puri Matti Vanhasen asiallinen eleettömyys. Tämän kevään gallupit lupaavat valtaa pitäville suurta menestystä, vaikka hallitus jatkaa vakaasti edeltäjiensä linjaa.
Puolueille tällaisten tutkimusten kertoma on tuttua asiaa, tai ainakin pitäisi kentän viestinä olla. Innokkaimmat äänestäjät saavat kirjan taulukoista todistuksen, mikä heidän sanomansa paino oli.
Pitää myös muistaa, että oppineet tutkijatkin ovat vain ihmisiä, ja heidän norsunluuaivoissaan syntyy joskus aivan eriskummallisia tulkintoja.
Tutkimuksen pääviesti on, että kansalaiset ovat politiikasta kiinnostuneempia kuin aikoihin. Toisiaan jäljittelevien puolueiden aika on ohi. Puoluejohtajista pitää löytyä särmää.
PEKKA ALAROTU
Muutosvaalit 2011. Toimittanut Sami Borg. 350 sivua. Oikeusministeriön selvityksiä ja ohjeita 16/2012.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
