Puheenjohtajat vakuuttavat viihtyvänsä avokonttorissa
Hallituspuolueiden työskentelykulttuuriin on luvassa muutoksia. Uuden hallituksen ministerit viettävät kuherruskuukauden yhteisessä työtilassa.Perussuomalaisten ja kokoomuksen puheenjohtajat Timo Soini ja Alexander Stubb vakuuttavat viihtyvänsä avokonttorissa, jollaisessa hallitusmuodostaja Juha Sipilä (kesk.) haluaa tulevan hallituksen ensi alkuun työskentelevän.
Sipilä kertoi sunnuntaina hallitusneuvottelijoiden sopineen, että uusi hallitus työskentelee ensimmäisen kuukautensa kesäkuussa yhdessä ja samassa avokonttorissa.
Ministerien ohella avokonttorissa työskentelisi myös virkamiehiä.
Soinin mukaan hänellä ei ole aiempaa kokemusta avokonttorissa työskentelystä.
"Eiköhän tällainen joustava luonne viihdy siellä, missä pistetään istumaan", Soini sanoi saapuessaan hallitusneuvotteluihin.
Stubb piti Sipilän avokonttoriajatusta loistavana.
"Jos tämä olisi minusta kiinni, niin hallitus olisi koko neljä vuotta avokonttorissa", Stubb sanoi.
"Moderni työskentelytapa edellyttää sitä, että toimitaan joukkueena", Stubb jatkoi.
"Ei muuta kuin lisää tällaista, väistyvä pääministeri intoili.
Sipilä sanoi uskovansa, että hänen havittelemalleen avokonttorille on löydettävissä sopivat toimitilat.
"Idea kyllä toimii varmasti, Sipilä sanoi saapuessaan Smolnaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


