Tiukat rikkirajat ehkä kaikille EU:n vesille
Euroopan parlamentin liikennevaliokunta puolsi europarlamentaarikko Satu Hassin (vihr.) ehdotusta ulottaa laivapolttoaineen rikkipitoisuuden tiukat rajat kaikille unionin aluevesille vuodesta 2015 alkaen.Tähän asti EU:n rikkidirektiivissä pohjoisia merialueita eli Itämerta, Pohjanmerta ja Englannin kanaalia kohdellaan tiukemmin kuin muita merialueita.
Laivapolttoaineen rikkipitoisuutta ollaan rajoittamassa täällä 0,1 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä. Eteläisemmillä merillä ja maailmanlaajuisestikin rajaksi on esitetty 0,5 prosenttia vuonna 2020.
Muutosehdotuksen takana on Satu Hassi, joka toimii direktiivin raportoijana Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnassa.
Suomen vientiteollisuus on vastustanut rajoja voimakkaasti, koska vähärikkiseen polttoaineeseen siirtyminen lisäisi sen kuljetuskustannuksia. Kilpailukyky suhteessa eteläisempiin EU-maihin heikkenisi.
Rajoituksia perustellaan ympäristö- ja terveyshyödyillä. Meriliikenteestä aiheutuvien rikkipäästöjen lasketaan aiheuttavan Euroopassa 50 000 ennenaikaista kuolemantapausta vuodessa. Rikkipitoisuuden rajoituksista on sovittu kansainvälisessä merenkulkujärjestössä IMOssa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


