Etelässä vielä viikko aikaa kylvää rapsia
Syysrapsia ehtii vielä mainiosti kylvää Etelä-Suomessa. Yleensä nyrkkisääntönä on ollut, että syysrapsi pitäisi kylvää viimeistään 10.8.
”Suositus perustuu siihen, että silloin kasvustolle jää viileänäkin syksynä aikaa kehittyä ennen talven tuloa”, kertoo Bernerin markkinointipäällikkö Lasse Matikainen.
”Tänä vuonna pitkänkin ajan ennusteiden perusteella lämmin sää jatkuu, joten Etelä-Suomessa viimeistä kylvöpäivää voi hyvin siirtää viikolla eteenpäin.”
Matikainen korostaa, että neuvo koskee vain Etelä-Suomea. Pohjanmaalla kylvöille pitää päästä tämän viikon aikana.
Matikainen kehottaa kaikkia syysöljykasveja kylväviä varmistamaan, että siemenet itävät ensimmäisen viikon aikana.
Monin paikoin on nyt erittäin kuivaa, joten erityisen tärkeää syysöljykasveja kylvettäessä on huolehtia riittävästä kosteudesta. Jos sääennusteet eivät erityisen suurella varmuudella lupaa sadetta, ainoa keino on huolehtia siitä oikealla muokkauksella.
”Lohko on ehdottomasti kynnettävä. Muokkaus kannattaa tehdä jyrsimellä, jos on todella kuivaa.”
Matikaisen mukaan viljelijöiden kannattaa harkita vakavasti syysöljykasvien viljelyä. Kannusteeksi hän kertoo, että Pohjanmaalla on tänä vuonna puitu syysrapsista todellisia huippusatoja.
”Mustasaaressa on saatu 4 800 kiloa hehtaarilta. Se on todella hyvä sato!”
JUHANI REKU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
