Lukijalta: Kotikissojen loukuttaminen huvin vuoksi pitäisi kriminalisoida – kissan vapaata ulkoilua ei ole laissa kielletty
Facebookin puskaradioryhmissä on yllytetty viemään vapaana liikkuvat kissat löytöeläintaloon, kirjoittaa Elina Kissa-Öberg. ”Loukutuksella ja löytöeläintaloon kuljettamisella aiheutetaan kissalle stressiä ja sen omistajalle huolta ja kuluja.”
Kissa odottaa noutajaansa löytöeläintalossa. Kuvituskuva. Kuvan eläin ei liity juttuun. Kuva: Antti RaatikainenPukkilan kunnasta vietiin äskettäin viikon sisällä neljä ulkoilevaa kotikissaa 75 kilometrin päähän löytöeläintaloon. Nähtävästi kissat oli tunnistusmerkitty, koska omistaja sai tiedon asiasta ja haki kissat pois ennen kuin niistä ilmoitettiin löytöeläintaloon sivuilla.
Kysyin kyseiseltä löytöeläintalolta, miten he yrittävät estää kyseisen kaltaiset hupiloukutukset, mutta he eivät vaivautuneet vastaamaan.
Facebookin Pukkilan puskaradiossa oli tätä ennen yllytetty viemään vapaana liikkuvat kissat löytöeläintaloon.
Näitä kirjoituksia ei voi olla näkemättä eri puskaradioissa ja ryhmissä, joissa ilmoitetaan mahdollisesti karanneiden eläinten näköhavainnoista. Lainaan yhtä kirjoitusta Jyväskylän Puskaradiosta:
"Ja aivan varmasti jokaisen kissan, jonka tapaan ulkona, toimitan/loukutan löytöeläintaloon. Ja mikäli omistaja löytyy ja ilmoittautuu niin joutuu vielä maksamaan niin alkaa kissatkin pysymään siellä missä niiden kuuluukin olla."
On aivan käsittämätöntä, että toisen omaisuutta kehotetaan varastamaan ja tunnetaan siitä moraalista ylemmyyttä. Loukutuksella ja löytöeläintaloon kuljettamisella aiheutetaan kissalle stressiä ja sen omistajalle huolta ja kuluja.
On myös ihmisiä, jotka eivät ole siruttaneet kissaansa eivätkä ole somessa. Heillä voi kestää kauan, ennen kuin saavat tiedon kissan olinpaikasta ja jokaiselta päivältä he joutuvat maksamaan hoitomaksun. Jos heillä ei ole autoa, joutuvat vielä turvautumaan naapuriapuun, koska pääsy usein kaukanakin sijaitsevaan löytöeläintaloon voi olla muuten mahdotonta, kuten alussa kuvaamassani tapauksessa.
Voisikohan eläinten hyvinvointilakiin vaatia kirjaamaan asetuksen niin sanotun hupiloukutusten kieltämisestä? Vai kuuluuko tämä ennemmin omaisuuden suojan piiriin, jolloin laki lienee yksiselitteinen?
Totean vielä, mikäli joku ei tiedä, että kissan vapaata ulkoilua ei ole kielletty eläinten hyvinvointilaissa eikä järjestyslaissa.
Elisa Kissa-Öberg
Hämeenlinna
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



