Lähimatkailustakootaan esite kesäksi
Uutta lähilomailua ja -ruokaa mainostavaa Enjoy! Suomi -esitettä kootaan parhaillaan ensi kesän matkailukaudelle. Esite valmistuu toukokuussa. Siihen voi ilmoittautua mukaan maaliskuun aikana.
Ensimmäinen Enjoy! Suomi – Maakuntien helmet ja timantit -lähilomaesite ilmestyi keväällä 2011.
”Ensimmäisessä numerossa oli mukana noin 200 yritystä eri maakunnista”, kertoo esitettä kokoava yrittäjä Tarja Ylönen Markkinointi Ylönen Oy:stä.
Ylösen mukaan lähilomailu ja lähiruoka kiinnostavat kuluttajia. Suomesta on pitkään puuttunut koko maan kattava pienyritysten toimintaa esittelevä matkailu- ja lähiruokaesite.
”Olemme pyrkineet verkostoitumaan. Olemme tehneet yhteistyötä maakuntaliittojen ja Suomen maaseutumatkailuyrittäjien sekä Maakuntien parhaat -merkkiyritysten kanssa”, sanoo Ylönen.
Enjoy! Suomi -esite on jaoteltu maakunnittain. Sivuille tulee maakunnalliset lyhyet esittelyt, maakuntien kartat sekä luettelot maakuntien tapahtumista.
Mukana olevat yritykset on koottu maakuntakokonaisuuksiin ja myös suoramyyntitiloja esitellään uudessa esitteessä omilla maakunnallisilla palstoillaan.
Esite ilmestyy suomen lisäksi englanniksi ja venäjäksi. Suomenkielinen esite on luettavissa ympäri vuoden osoitteessa www.enjoysuomi.fi. Sivuille päivitetään kevään aikana myös muunkieliset versiot.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
