KOULUPÄIVÄKIRJA Köksäpoika
Tutusta etelähämäläisestä perheestä tuli neljä lasta hiihtolomavieraiksi.
Vanhin, yläkoulun ekaluokan poika sanoi heti tullessaan, että saako hän laittaa ruuan. Heillä oli koulussa alkanut köksä ja hän oli kokannut onnistuneesti oppinsa mukaan kotona kuusihenkiselle perheelle uunilohta.
Halusin vastata tähän myönteiseen uteliaisuuteen ja sanoin, että päivän ruoka on jo suunniteltu, mutta huomenna. Olen mentorina.
Päätin, että otamme seuraavan päivän köksän Rudolf Steinerin hengessä. Jo omassa koulussani yritin soveltaa Steinerin muutamia opetusmenetelmiä. Vaikeaa se oli, kun suuri koulu oli yhtä kellonsointia ja tuntien ja aineen vaihtoja. Puuttui Steinerin kasvatusmenetelmään kuuluva rauhallisuus, mahdollisuus vuoropuheluun ympäristön kanssa. Samoin myönteistä uteliaisuutta uusiin asioihin oli vaikea toteuttaa. Tunnekasvatus ja tunneäly oli liki kiellettyä. Nythän ne yritetään korvata tekoälyjen läppäreitä ja padeja näpräilemällä, josta ei synny kokonaiskäsitystä. Tiedon siruja vain siirrellään ja häivytellään.
Niinpä huomisen ruuan saa lomapoika kokata. Ja tehdään se Rudolf Steineriä mukaellen. Siis käytännöllisiä elämäntaitoja oppimalla ja itse tekemällä.
Aamulla sitten yhdessä kauppaan. Päätimme tehdä pojan mieliruuan, broilerin sisäfileistä uunivuoan kerman ja parmesaanin ryydittämänä.
Kun laitan perheessäni lämpimän ruuan joka päivä tuoreista raaka-aineista, oli ilo esitellä tuoretiskit tutussa kaupassa. Kerroin broilerikohdassa, että kysyin kerran toisen ketjun myymälässä grillatuista broilereista, että mistä ne tulevat. Sanottiin että pakkasesta. Ostamatta se broileri jäi. Selitin, miksi. Nytkin halusimme tuoretta ja kotimaista. Samalla katsastimme liha- ja kalatarjonnan. Varsinkin nyt parhaana talvikalastusaikana kalat houkuttivat runsaudellaan.
En raaskinut kaikenkattavaa filetiskiä seuratessamme kertoa, että ammoin mm-ministeri Martti Pura sanoi oikein, että ei ole järkevää, että ruhosta syödään vain fileet. Olisin halunnut valmentaa köksäpoikaa, että ne ruhon muut osat ovat maukkaampia. Mutta nyt ei ollut se aika.
Mutta hinnat me katsoimme. Vieraani sai hyvän annoksen totuutta, mitä maksaa hänen kuuden hengen perheensä arkipöytä.
Kotona sitten mustat esiliinat vyötärölle, kädet pestiin – ja pikkusiskot keittiön ovelle katsomaan, miten meiltä ateria syntyy.
Köksäpoika sai siis voidella vuoan, paistella fileet ja asetella uunia varten, raastaa parmesaanin, ryydittää kermalla. Ja kun katselimme uunikuorrutusta, mitattiin ja keitettiin riisi. Samalla hän katsasti kanafondin herättämänä muutkin, ettei niin suolaa tarvitse, kun on mausteita. Minä tein salaatin. Likat saivat kattaa pöydän, ettei harmittanut, kun veli sai kokata.
Pöydässä hän esitteli ruuan. Ja silloin tuli tunnustus, kun kymmenvuotias kinastelusisko leikkasi mureaa broileria ja sanoi: Hyvää!
Mutta mitä kuuluu koulun köksälle nyt: Pitää säästää. Ei ole varaa juuri kunnollisiin ruuan raaka-aineisiin. Samalla köksäpojat näkevät mediasta, miten kokataan, miten kalliita raaka-aineita sekoitetaan, ja mausteita.
Jos olisimme laittaneet liharuuan Rudolf Steinerin elämäntaito-opin mukaan, olisimme menneet läheiseen lampolaan, teurastaneet karitsan, nylkeneet, paloitelleet, pakastaneet – ja laittaneet osasta karetta. Mutta silloin olisivat poliisipäälliköt jo kintereillä. Niin on maailma tänään.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
