Budjettiriihen kuudes neuvottelupäivä on ohi, keskusta vastustaa veronkorotuksia, vihreät turveveron alarajan nostoa – Lähde MT:lle "neuvottelut ovat erittäin vaikeat"
Hallitusviisikon jäsenet kertoivat olevansa sitoutuneita hallitusohjelmaan ja jatkavansa neuvotteluja yhteisymmärryksen löytämiseksi.Keskustan puheenjohtajan Annika Saarikon mukaan pääministeri Sanna Marinin (sd.) esittämissä kompromissiehdotuksissa on mukana satojen miljoonien veronkorotuksia.
"Keskustan eduskuntaryhmän tilannearvio oli, että monien asioiden pitää vielä muuttua", Saarikko kommentoi esitettyjä ehdotuksia.
MT:n tietojen mukaan Marinin ehdotuksessa oli mukana 300 miljoonan euron veronkiristyksen, jota keskusta ei voi hyväksyä. Vihreät eivät puolestaan hyväksy turvetyöryhmän ehdottamaa turpeen veron alarajan nostoa. Hallituspuolueet eivät myöskään ole päässeet sopuun keskustalle tärkeän paikallisen sopimisen edistämisestä.
Hallituksen sisältä kerrotaan MT:lle, että neuvottelut ovat erittäin vaikeat.
Maanantaina neuvottelua on määrä käydä kahdesta pääministerin kompromissiesityksestä.
"Nämä molemmat vahvistavat julkista taloutta enemmän, kuin valtiovarainministeriön antama pohjaehdotus", Marin kertoi saapuessaan säätytalolle kuudetta päivää jatkuviin budjettineuvotteluihin.
Marinin mukaan maanantain aikana oli tarkoitus neuvotella muun muassa vuoden 2023 valtiontalouden kehyksestä, tulojen ja menojen suhteesta sekä työllisyystoimista.
Mukana neuvottelemassa ovat viiden hallituspuolueen puheenjohtajat. Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) ei ole maanantaina mukana riihessä.
Vasemmistoliiton Jussi Saramo, vihreiden Maria Ohisalo ja RKP:n Anna-Maja Henriksson kertoivat säätytalolle tullessaan, että puolueet ovat valmiita jatkamaan neuvotteluita ja löytämään vaikeaan tilanteeseen ratkaisun.
Ensimmäisenä paikalle saapunut opetusministeri Saramo suhtautui sovun löytymiseen kaikkein toiveikkaimmin.
"Minulla on kaikki syyt uskoa, että neuvotteluissa päästään eteenpäin. Kaikki on valmista päätettäväksi kun yhteinen linja löydetään ja uskon, että se löydetään."
Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo puolestaan sanoi, että neuvottelut jatkuvat niin kauan kunnes yhteinen sävel löytyy.
"Vihreät ovat sitoutuneet jatkamaan neuvotteluita ja hallitusyhteistyötä kaikin tavoin. Etsitään ratkaisua johon kaikki puolueet ja eduskuntaryhmät voivat sitoutua."
Rkp:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson puolestaan katsoi, että keskusteluille ei ole syytä asettaa takarajaa.
"RKP:n eduskuntaryhmässä ymmärretään, että tilanne on vaikea. Mutta siellä ymmärretään, että kansakunnan kannalta on parempi, että ratkaisu löydetään."
Hallituksen budjettineuvottelut alkoivat viime viikolla. Toistaiseksi valmista on tullut ainoastaan työ- ja elinkeinoministerin Mika Lintilän (kesk.) vetämässä veroryhmässä. Lintilän johdolla on sovittu muun muassa yritysten innovaatiotoimintaan myönnettävästä tuesta ja kotitalousvähennyksistä.
Pääministeri Marinin (sd.) mukaan hallituksen puheenjohtajien yhteiset kehysneuvottelut ovat tältä päivältä päättyneet. Neuvottelut jatkuvat tiistaina kello 12. Marinin mukaan tänä iltana ja aamulla on vielä eduskuntaryhmien kokouksia, joissa kysymyksiä käydään läpi.
Hänen mukaansa edistystäkin on tapahtunut, mutta maalissa ei vielä olla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

