Kuntia kannustetaan lähiruuan käyttöön
Eduskunnan lähiruokaseminaarissa patistettiin kuntapäättäjiä linjaamaan lähiruuan käyttöä julkisissa hankinnoissa.
Ilahduttavia esimerkkejä on joitakin kymmeniä, eduskunnan lähiruokakerhon puheenjohtajana toimiva kansanedustaja Anne Kalmari (kesk.) kertoo.
Päätöksiä lähiruuan käytöstä voidaan kirjata kunnan hankinta- tai elinkeinostrategiaan. ”Joka kunnassa pitäisi tehdä päätös omasta ruokastrategiasta”, Anne Kalmari kannustaa.
Myös eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen (vas.) pitää välttämättömänä lähiruuan kirjaamista kuntien strategioihin.
Lähiruoka tuo lähihyvinvointia, maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Jari Leppä (kesk.) muistuttaa. ”Lähiruoka on reilua ruokaa, jolla on kasvot. Kaiken edellytyksenä on kannattava alkutuotanto.”
Kyselytutkimusten perusteella lähiruuan osuus on julkisissa hankinnoissa noin viidennes. Kalmarin mukaan kasvussa näyttää olevan etenkin tuontiruoka.
”Ruokaa luullaan helposti kotimaiseksi, kun se on hankittu kotimaisesta tukusta. Näinhän asia ei ole. Esimerkiksi kotimaiset lihatalot tuovat lihaa ja toimittavat sen suurelta osin ammattikeittiöille.”
Kalmari kannustaa koululaisten vanhempia kysymään ruuan alkuperästä. ”Kenenkään lapsen ei ole pakko syödä thaimaalaista kanaa.”
Lähiruokakerho ja ruokaryhmä järjestivät keskiviikkona ensimmäistä kertaa eduskunnassa lähiruokapäivän. Seminaarin lisäksi kansanedustajat tapasivat lähiruuan tekijöitä ja maistelivat heidän tuotteitaan.
Makuelämyksiä tarjosi muun muassa säkyläläinen Kolvaan kala, jonka hauesta ja särjestä valmistetut järvikalapihvit ovat jo löytäneet tiensä naapurikunnan kuntakeittiöön Euraan.
Lähiruokakerhoon kuuluu viitisenkymmentä jäsentä. Joukossa on kansanedustajia kaikista eduskuntapuolueista.
TARJA HALLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
