Mediat: Suomen olympiaurheilijoiden avoin kirje sättii joukkueen johtoa: ”Urheilijoita tärkeämpää tuntui olevan valtionjohdon, muiden tärkeiden vieraiden tai jopa omien perheidensä viihdyttäminen”
Suomen olympiaurheilijat avautuvat kirjeessä Olympiakomitean ja joukkueenjohdon toiminnasta Pariisissa.Neljä Suomea Pariisissa edustanutta olympiaurheilijaa on kirjoittanut avoimen kirjeen, jossa kritisoidaan rajusti Suomen olympiaurheilua ja Suomen Olympiakomitean johdon toimintaa Pariisin kisoissa. Kirjeen ovat julkaisseet kokonaisuudessaan ainakin Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat.
Urheilijat kirjoittavat avoimessa kirjeessään, että vaikka suomalaisten menestymättömyys Pariisin olympialaisissa on puhuttanut viime aikoina, urheilijoiden näkökulma on jäänyt vähemmälle huomiolle.
Urheilijat myöntävät, että on kiistatonta, että kisat menivät isossa kuvassa penkin alle.
Urheilijoiden mukaan joukkueen alisuoriutuminen ei tullut yllätyksenä, sillä heidän mielestään päättyneet olympialaiset ovat vain jäävuoren huippu suomalaisen huippu-urheilun kokonaisuudessa. Jokainen suomalainen olympiaurheilija ja hänen tiiminsä on taistellut itsensä maailman huipulle systeemistä huolimatta, ei sen ansiosta, kirjeessä sivalletaan.
Pariisin kilpailuista kirjoittajat nostavat esille monia heitä ihmetyttäneitä seikkoja.
Heidän mukaansa monet urheilijat pistivät Pariisissa merkille olympiajoukkueen johdon intohimottomuuden ja apaattisuuden huippu-urheilua ja urheilijoita kohtaan. Urheilijat kokivat, että yhteishenki puuttui kilpailuista.
Joukkueen johto ei urheilijoiden mielestä tuntunut olevan kiinnostunut kannustamaan urheilijoita. Myös urheilijat, joiden laji oli päättynyt ja jotka olisivat voineet tukea ja kannustaa oman maan urheilijoita, lähetettiin kotiin nopealla aikataululla.
Urheilijat kirjoittavat, että urheilijoiden kannustamisen sijasta joukkueen johdolle tärkeämpää oli vieraiden tai jopa omien perheidensä viihdyttäminen.
Esimeriksi Pariisissa johdolle ja henkilöstölle tärkeämpää tuntui olevan valtionjohdon, muiden tärkeiden vieraiden tai jopa omien perheidensä viihdyttäminen.
Heidän mukaansa Suomen joukkueen majoitustiloissa vieraili kirjeen mukaan päivittäin poliitikkoja, virkamiesväkeä, yhteistyökumppaneita ja muuta kisasuorituksiin liittymätöntä väkeä. Muilla mailla vastaavaa käytäntöä ei heidän mukaansa ollut.
Kritiikkiä urheilijoilta niskoilleen saa Suomen joukkueenjohtaja Leena Paavolainen, joka puhui kisojen jälkeen erinomaisista onnistumisista ja Olympiakomitean panoksesta Pariisissa. Urheilijat kysyvät kirjeessä, miten on mahdollista, että niin monelle vajavaisena näyttäytynyt toiminta on osalle erinomaista.
Miten on mahdollista, että niin monelle vajavaisena näyttäytynyt toiminta on osalle erinomaista?
Urheilijat ovat huolissaan myös huippu-urheilun isosta kuvasta. He kirjoittavat, että monet lahjakkuudet tippuvat pois, koska järjestelmä ei ole tarpeeksi vahva kannattelemaan läpi vaikeuksien. Tämän takia yksin jääneet urheilijat keskittyvät urheilun sijasta opintoihin tai töihin.
Urheilijat korostavat, ettei järjestelmää tarvitse räjäyttää, kuten medioissa on jo ehditty vaatia, vaan tärkeämpää olisi nostaa urheilijat jälleen kaiken keskiöön. Jos lähtökohtana ei ole urheilijan kehittyminen ja menestys, putoamme yhä kauemmas kansainvälisestä huipusta, kirjoittajat ennustavat kirjeessä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





